Nokian pian julkaistava Ovi Store -ohjelmistokauppa on kohdannut ongelmia Yhdysvalloissa. Toisin kuin Nokia on aiemmin kertonut, kaupan ohjelmia ei voikkaan maksaa puhelinlaskun yhteydessä rapakon takana, kertoo MikroPC. Erityisesti Jenkeissä Ovi Store kohtaa tiukkaa kilpailua Applen App Storelta, jonka kautta on ladattu jo yli miljardi sovellusta.
Näillä näkymin Ovi Storen ohjelmat voi maksaa puhelinlaskulla ainoastaan kahdeksassa maassa, joihin Suomikaan ei kuulu. Suositun puhelinlaskumaksutuksen sijaan maksaessa täytyy syöttää luottokorttinumero, joka on huomattavasti työläämpää.
Applen iPhonella ostettaessa App Store käyttää iTunesiin tallennettuja käyttäjätietoja ja luottokorttinumeroa, jolloin luottokorttia ei tarvitse kaivaa esiin jokaisen ostoksen yhteydessä. Mikäli vastaavanlaista toteutusta ei käytetä Ovi Storessa, romahtavat maksullisten ohjelmien latausmäärät takuuvarmasti.
Valtioneuvosto on muuttanut tänään TeliaSoneran toimilupaa sisältämään nopeusehdon, jonka yritys hyväksyi haja-asutusalueen langallisen verkon purkusuunnitelmassa. Sonera on sitoutunut ehtoon, joka takaa purkualueiden asukkaille vähintään 1 megabitin langattoman laajakaistan ennen langallisen verkon purkamista.
Soneran on varmistettava samalla että GSM-matkapuhelinverkkojen kuuluvuus on moitteeton alueen asuntojen ja yritysten toimipaikkojen sisätiloissa.
Valtioneuvoston asettamat ehdot koskevat asiakkaita, joiden lankayhteys lakkautetaan purkutöiden johdosta.
Sonera käyttää langattomiin yhteyksiin Digitan 450-verkkoa, joka sai maaliskuussa ns. kolmannen kantoaallon. Uudet taajuudet mahdollistavat nyt haja-asutusalueilla 2 megabitin laajakaistayhteydet.
Valtioneuvosto velvoitti tänään myös Digita Oy:tä nostamaan matkaviestinverkon väestöpeiton 99 prosenttiin vuoden loppuun mennessä. Seuraavan vuoden loppuun mennessä väestöpeiton tulisi olla 99,9 prosenttia.
Nokia on ilmoittanut, että se tuo uuden Star Trek -elokuvan ensi-illan alla markkinoille Star Trek -version 5800 XpressMusic -kosketusnäyttöpuhelimestaan. Puhelin tulee myyntiin brittiläiselle Phones 4U:lle ylihuomenna, viikko ennen elokuvan ensi-iltaa.
Trekkimallissa tulee esiasennettuna kaikille trekkereille pakollinen Phaser-sovellus, jolla taistella iPhonen Jediritareiteita ja heidän Lightsabre-sovellustaan vastaan. Mukana tulee lisäksi Star Trek -taustakuvia ja yhdeksän Star Trek -aiheista soittoääntä, mukaanlukien Phaser Shot-, Red Alert- ja Kelvin Communicator -soittoäänet.
Puhelin tulee myyntiin samoilla kolmella värivaihtoehdolla - sininen, punainen ja hopeamusta - kuin tavallinenkin versio, mutta valitettavasti puhelimen ostaminen vaatii kytkykaupan tekemistä Vodafonen, O2:n, T-Mobilen tai Orangen kanssa.
Juuri julkistettuSamsung I7500 sekä Suomeen piakkoin saapuvaHTC Magic ilmestyivät YouTuben ihmeelliseen maailmaan eilen. Molemmista puhelimista löytyy Googlen Android-mobiilialusta, joten vertailua tulevien Google-puhelimien välillä on nyt mahdollista tehdä teknisten tietojen lisäksi myös allaolevien videoiden avulla.
Teknisiltä ominaisuuksiltaan Samsungin puhelin on hieman edellä, mutta hintavertailua ei valitettavasti vielä päästä tekemään, koska kummallekaan puhelimelle ei ole vielä virallistettu hintaa. Molemmista puhelimista löytyvät muun muassa GPS, WLAN sekä 3,2 tuuman ja 320 x 480 -resoluution kosketusnäyttö, mutta erityisesti kameraominaisuuksissa Samsung vetää pidemmän korren. I7500:sta löytyy nimittäin kilpailukykyinen viiden megapikselin kamera salamalla, kun Magicin kamerassa on vain 2 megapikselin kenno eikä salamaa.
Saunalahti on tuomassa Suomeen HTC Magic -kosketusnäyttöpuhelinta, joka on toinen Android-alustaa käyttävä puhelin maailmassa, kertoo Digitoday. T-Mobilen myymän G1:n (toiselta nimeltään HTC Dream) pikkuveli, HTC Magic, on samalla ensimmäinen puhelin, joka tuodaan myös kotoiseen Pohjolaan.
Patukkamallinen HTC Magic tulee kilpailemaan erityisesti iPhonen kanssa, jota myy Saunalahden kilpailija Sonera. Elisa-konserniin kuuluva Saunalahti keskustelee parhaillaan yksinoikeudesta myydä uutta Google-puhelinta, joka näillä näkymin tulee saataville ainoastaan yrityksen verkkokaupasta.
Teknisesti Magic on samassa luokassa iPhonen kanssa, mutta hinnan arvellaan sijoittuvan hieman alemmas. Saunalahti ei ole kuitenkaan vielä julkaissut virallista tiedotetta tai hintaa puhelimelle, joten puhelimen kokonaishintaa voi vain arvailla. Puhelin tulee mitä ilmeisimmin kuitenkin myyntiin kytkykauppana, jolloin paketointivaihtoehdot määrittelevät pitkälti hinnan. Tällä hetkellä Saunalahdelta voi tilata neljää HTC:n puhelinta, joiden kuukausihinta kytkykaupalla vaihtelee välillä 17,5-30,5 euroa. Magic tulee todennäköisesti sijoittumaan haitarin alapäähän.
Samsung on julkaissut uuden I7500-kosketusnäyttöpuhelimen. Kyseessä on yrityksen ensimmäinen Android-alustaa pyörittävä puhelin, jonka ominaisuuksiin kuuluvat muun muassa 3,2 tuuman AMOLED-kosketusnäyttö 320 x 480 -resoluutiolla, GPS, WLAN, HSDPA ja viiden megapikselin kamera.
Vain muutamia tunteja sitten nettiin levisi huhuja Samsungin ensimmäisestä Android-puhelimesta. Hetkeä myöhemmin Samsung julkaisikin tiedotteen uudesta I7500:sta, joka tulee myyntiin kesäkuussa Euroopassa. Hintaa ei kerrottu tiedotteessa, mutta sen on arvioitu sijoittuvan noin 300 euroon.
Google-vetoinen Android-matkapuhelinalusta on päivittymässä versioon 1.5. Uuden version myötä sekä G1:n että tulevien Android-puhelimien käyttäjät pääsevät nauttimaan muun muassa virtuaalinäppäimistöstä ja uusista widgeteistä, joiden kehityksestä kerroimme teille noin viikko sitten.
T-Mobile Germanykertoo sivustollaan, että Android 1.5 julkaistaan toukokuussa. Todennäköisesti päivitys julkaistaan samalla myös muilla markkinoilla, mutta virallista tietoa on toistaiseksi ainoastaan Saksasta.
Erityisesti virtuaalinäppäimistö on varmasti kaikille G1-käyttäjille tervetullut ominaisuuus, sillä aiemmin tekstin syöttäminen on pitänyt tehdä fyysisellä näppäimistöllä. Tämä tarkoittaa, että puhelin pitää kääntää kyljelleen ja näppäimistö liu'uttaa esiin, joka muutaman kirjaimen syöttöön on turhan työlästä.
Widgettejen ja virtuaalinäppäimistön lisäksi T-Mobilen Saksan sivustolla kerrotaan uuden version tukevan myös videotallennusta, MPEG-4- ja 3GP-videoiden toistoa sekä stereo-Bluetoothia. Näiden lisäksi mukana tulee yhden napin takaa löytyvät YouTube- ja Picasa-jaot sekä tukku pienempiä korjauksia ja uudistuksia.
Elokuvien lataaminen internetistä voi aika ajoin tulla yllättävän kalliiksi, ja tämän sai huomata myös Yhdysvalloissa asuva Alberto, jolle WALL·E-elokuvan lataaminen toi 62 000 dollarin eli noin 46 800 euron puhelinlaskun.
Alberto suuren laskun juuret löytyvät miehen Meksikon-matkalta, jolloin hän latasi veljenpojalleen viihdykkeeksi WALL·E-elokuvan. Latauksen hän suoritti mobiililaajakaistan avulla, mutta Alberton harmiksi Yhdysvalloissa voimassa olevat halvat datan siirtohinnat eivät ole voimassa Meksikossa, vaan Albertoa laskutettiin latauksesta paikallisen roaming-hinnaston mukaisesti.
Mies oli luonnollisesti hyvin yllättynyt laskun suuruudesta ja hän päättikin valittaa omalle operaattorilleen asiasta. Operaattori suostui lopulta tiputtamaan laskun noin neljäsosaan eli 17 000 dollariin (~12 800 euroon), joka on Alberton operaattorin mukaan se summa, jonka he joutuivat maksamaan paikalliselle operaattorille datansiirrosta.
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun ulkomailla tehty elokuvien tai muun sisällön lataaminen tuo kuluttajalle suuren matkapuhelinlaskun. Aiemmin mm. Vodafonen asiakkaat ovat hankkineet itselleen tuhansien puntien matkapuhelinlaskuja.
Applen iPhonelle viime kesänä julkistettu App Store -ohjelmistokauppa on takonut hurjia latausmääriä viime aikoina. Eilen Apple sai juhlistaa miljardin latauksen rajapyykkiä, joka toteutui ainoastaan yhdeksässä kuukaudessa.
App Storen kasvu on vain kiihtynyt mitä pidemmälle on palvelu on ollut saatavilla. Samalla kun puhelimia myydään ennätystahtiin, sovellusten määrä on kasvanut palvelussa joulusta joidenkin arvioiden mukaan jopa yli kaksinkertaiseksi. Näiden myötä myös latausluvut ovat olleet selvässä nousussa. TechCrunchin mukaan puolet kaikista latauksista on tehty viimeisen kolmen kuukauden aikana. Tämä tarkoittaa noin viiden ja puolen miljoonan latauksen päivätahtia.
App Store on kova haaste kilpailijoiden ohjelmistokaupoille, mutta samalla antaa hyvää osviittaa siitä, kuinka suosittu palvelu voi olla oikein toteutettuna. RIM ja Google ovat julkistaneet alustoilleen omat App World- ja Android Market -ohjelmistokauppansa, seuraavana on vuorossa NokiaOvi Storellaan. Nähtäväksi jää kuka juhlii seuraavia tasalukuja.
Applen The Billion App Countdown -kampanja on siis virallisesti loppunut ja joku onnekas iPhone-käyttäjä, joka on ladannut sovelluksen App Storesta viimeisen kahden viikon aikana, voittaa itselleen 10 000 dollarin lahjakortin iTunesiin, MacBook Pro -kannettavan, Time Capsulen sekä iPod Touchin. Voittaja julkistetaan piakkoin kampanjasivulla, jossa on jo nyt nähtävillä kaikkien aikojen suosituimmat App Store -ohjelmat.
Nokia julkisti tänään Monacossa järjestettävillä WIMA-konferensissa uuden 6126 classic -puhelimen. Erikoisen puhelimesta tekee sen tukema NFC-teknologia, jonka avulla puhelinta voidaan käyttää helposti maksamiseen ja tunnistamiseen.
NFC eli Near Field Communication pohjautuu RFID:n tavoin ISO/IEC 14443 -standardiin, jonka avulla puhelin voidaan etätunnistaa noin 10 sentin päästä. 6126 classic -mallissa NFC on yhdistetty sim-korttiin siten, että maksaminen onnistuu suoraan puhelimella sen sim-kortille suojattujen luottokorttitietojen avulla.
Puhelimen muihin ominaisuuksiin kuuluvat 3G-yhteydet, kamera, FM-radio, musiikkisoitin ja microSD-muistikorttipaikka. Nokia 6126 classic tulee myyntiin vuoden kolmannella neljänneksellä ja sen hinnaksi arvioitiin 150 euroa.
Mobile World Congressissa ensimmäiset Windows Mobile -puhelimet julkistanut Acer on huhujen mukaan kehittänyt myös Android-puhelimia. Nyt huhuille saatiin varmistus kun Acer-pomo Aymar de Lencquesaing kertoi Singaporen televisiossa, että vaikka virallista ilmoitusta Android-puhelimista ei ole tehty, yhtiö tulee todennäköisesti julkaisemaan sellaisen vielä tämän vuoden aikana.
Maailman suurin tietokonevalmistaja lisäsi, että tavoitteena on nousta viiden suurimman matkapuhelinvalmistajan joukkoon 2012 mennessä. Aymar de Lencquesaingin mukaan tähän vaadittaisiin noin 20-25 miljoonan laitteen vuosimyynti. Yritys aikoo panostaa erityisesti puhelimien synkronointiominaisuuksiin, jotka heidän mukaansa ovat muilla valmistajilla huonolla tolalla.
Valitettavasti mahdollisesta puhelimallista tai sen ominaisuuksista yritys oli edelleen vaitonainen.
Euroopan parlamentti on päättänyt tänään matkapuhelinpalvelujen verkkovierailuhintoja koskevasta hintakatosta, kertoo DigiToday. Noin kuukausi sitten alustavasti sovittu hintakatto on hyväksytty sellaisenaan. Sen mukaan operaattori saa laskuttaa heinäkuusta alkaen megatavusta roaming-dataa korkeintaan yhden euron.
Tänään hyväksytty verkkovierailun (roaming) hintakatto koskee datasiirron lisäksi myös puheluita ja tekstiviestejä. Puheluiden maksimihinta vieraan operaattorin verkosta on kesäkuun jälkeen 43 senttiä ja tekstiviestien 11 senttiä. Läpimenneessä ehdotuksessa määriteltiin myös kahden vuoden päästä asetettava, entistä tiukempi hintakatto.
Erityisesti paljon ulkomailla matkustaville kyseessä on varsinainen ilouutinen, sillä aiemmin huono roaming-sopimus on voinut tarkoittaa jopa 10 euron megatavuhintaa.
Android-käyttöliittymän ehkä harmittavin puutos on ollut aloitussivun widgettejen rajoittuneisuus esiasennettuihin ohjelmiin. Nyt Googlen ja 46 muun teknologiayrityksen johtama Open Handset Alliance (OHA) on ilmoittanut, että tähän tulee muutos lähitulevaisuudessa. Tulevan Android-version lukuisiin uudistuksiin voidaan nyt lisätä kustomoitujen widgettejen avaaminen kehittäjille.
G1-puhelinten omistajille ja tulevia Android-puhelimia harkitseville uudistus on varmasti mieleinen. Ohjelmien käyttöarvo ja käytettävyys paranee, kun niiden lisukkeena voidaan tarjota sovelluksille optimoituja widgettejä. Aloitussivulle tiputettavat widgetit voivat näyttää esimerkiksi parhaillaan soivan kappaleen tai tulevia kalenterimerkintöjä. Myös kommunikointi itse sovelluksen kanssa onnistuu, joten esimerkiksi musiikkisoittimen widgetistä voidaan vaihtaa kappaletta tai pysäyttää toisto.
Mikä ilahduttavinta, ominaisuus tulee varmasti kasvattamaan Android Marketin jo valmiiksi laajaa ohjelmakatalogia.
Android Developers Blogkertoo yksityiskohtaiseksi kuinka yksinkertaista ja vapaata widgettejen kehittäminen on -- muun muassa widgettejen koon ja päivitystahdin saa määriteltyä haluamakseen. Blogi kuitenkin muistuttaa, että widgetit on tarkoitettu harvakseltaan päivittyviksi, joten liian usein päivittyvät widgetit saattavat käyttää yllättävän paljon akkua.
LG on virallisesti julkistanut tulevan Viewty Smart -kosketusnäyttöpuhelimen. Viime viikolla vuotanutViewty-mallin jatkaja kantaa mallinimeä GC900 ja edeltäjänsä tavoin sisältää varsin herkulliset ominaisuudet pakattuna vain 12,6 milliä paksuun kuoreen.
Kahdeksan megapikselin kamera ei ole ainoastaan numerona koristamassa puhelinta, sillä sen ominaisuuksiin kuuluvat muun muassa ISO 1600 -herkkyys, LED-salama, geotäggäys, kasvojentunnistus, videotaltiointi DVD-laadulla sekä automaattisesti kuvausasetukset tilanteen mukaan säätävä Intelligent Shot Mode.
Kameran ohella myös muu kalusto on varsin vertailukelpoista. Puhelimen pyörittää LG:n omaa S Class -3D-käyttöliittymää ja ominaisuuksiin kuuluvat WLAN, HSDPA-yhteydet, A-GPS, 1,5 gigaa sisäistä muistia ja microSD-muistikorttipaikka. Puhelinta käskytetään kolmen tuuman WVGA-kosketusnäytöltä, jonka resoluution on 800 x 480.
Puhelinta voidaan odottaa Eurooppaan jo ensi kuussa, mutta hintaa ei vielä julkistettu.
Taiwanilaisen DigiTimesin mukaan Nokia on vaihtamassa pois resistiivisistä kosketusnäytöistä. Tilalle tulee iPhonestakin tuttu kapasitiivinen näyttö. Lähteiden mukaan Nokia olisi tilannut 2 miljoonaa uutta näyttöä 5800 XpressMusicin uuteen erään, jonka julkaisu tapahtuisi touko-kesäkuussa.
Lähteidein mukaan voidaan myös olettaa, että tuleva N97-huippupuhelin tulee käyttämään niin ikään uutta kapasitiivista kosketusnäyttöä. Lisäksi lähteet odottavat myös muita uusia kapasitiivisia näyttöjä käyttäviä puhelimia vuoden kolmannella neljänneksellä.
Nokia on toimittanut resistiivisellä kosketusnäytöllä varustettua 5800 XpressMusic -puhelinta noin kolme miljoonaa kappaletta. Puhelin saapui kauppoihin viime marraskuussa ja sen myyntivalttina on pidetty erityisesti hintaa.
Applen lisäksi myös muun muassa LG ja Samsung ovat käyttäneet kapasitiivisia kosketusnäyttöjä puhelimissaan.
Nokia Beta Labsiin on ilmestynyt uusi Easy Meet -palvelu. Kyseessä on täysin netissä pyörivä ohjelma, jonka avulla keskusteleminen, kuvien julkaiseminen ja tapaamisten järjestäminen onnistuu sekä puhelimella että tietokoneella.
Koska palvelun käyttöön ei tarvitse asentaa mitään ohjelmaa, niin se toimii missä tahansa puhelimessa ja tietokoneessa, jossa on nettiyhteys ja -selain. Palveluun rekisteröityminen on ilmaista ja onnistuu osoitteessa http://easymeet.nokia.com.
Easy Meet -palvelun lisäksi Beta Labsiin on julkaistu uusi versio Photo Browserista. Pari viikkoa sitten kerroimme ohjelman ensiversiosta, joka toimi ainoastaan 5800 XpressMusic -puhelimella. Nyt tukea on laajennettu S60 5th Editionin lisäksi myös 3rd Edition -puhelimille. 3D-efekteillä höystetyn galleriasovelluksen voit ladata täältä.
Nokia on julkistanut hopeamustan 5800 XpressMusic -puhelimen. Jo puhelimen alkuperäisessä julkistuksessa puhuttiin kolmesta värivaihtoehdosta - musta, sininen ja punainen - mutta tätä ennen markkoinoilla on ollut vain kaksi väriä. Nyt punaisen ja sinisen kaveriksi on tullut myyntiin kolmas, hopeanvärisillä reunusviivoilla varustettu, musta 5800 XpressMusic -värivaihtoehto.
Hillitympi hopea sopii varmasti varttuneemmille asiakkaille ja soveltuu paremmin esimerkiksi bisnespuhelimeksi. Ominaisuudet ovat luonnollisesti samat, joten puhelimesta löytyvät muun muassa 3,2 megapikselin kamera, A-GPS, WLAN ja tietysti sama 3,2 tuuman kosketusnäyttö.
Puhelin on jo tilattavissa Nokian online kaupasta ja hintaa sillä on muiden värivaihtoehtojen tapaan 359 euroa.
LG Viewtyn seuraaja Viewty IIvuosi vahingossa saksalaisen LG blogin sivustolle, jossa sille annettiin ensimmäistä kertaa myös virallinen nimi - LG Viewty Smart GC900. Ilmeisesti aivan vielä ei ollut kuitenkaan aika julkistukselle, sillä blogi poisti kuvat pian vuotamisen jälkeen.
Kerroimme reilu kuukausi takaperin laitteen teknisistä tiedoista, jotka eivät kalpene kilpailussa. GC900:n ominaisuuksiin kuuluvat kolmen tuuman kosketusnäyttö 800 x 480 -resoluutiolla, 8 megapikselin kamera Xenon-salamalla, WLAN, A-GPS, HSDPA/HSUPA-yhteydet, kiihtyvyysanturi, microSD-korttipaikka, tuki DivX- ja XviD-videoille sekä LG:n uusi S Class -3D-käyttöliittymä. Kännykällä on paksuutta kutakuinkin saman verran kuin iPhone 3G:llä, eli 12,4 milliä.
Aiempien sumeiden kuvien tilalle saimme nyt tarkkoja ja virallisia kuvia, joista huippupuhelinta voi arvioida jo huomattavasti paremmin. Yhdestä kuvasta selvisi myös, että puhelin tulee erittäin todennäköisesti myyntiin Orangelle. Samassa kuvassa puhelimesta puuttuu kuitenkin Xenon-salama, liekö kyseessä virhe.
Odotellessa ensimmäistä Toshiban TG-sarjan kännykkää, kreikkalaissivusto vuosi nettiin kaksi yrityksen tulevaa kosketusnäyttöpuhelinta. Jo videolla esitellyn TG01:n kaveriksi liittyvät vielä tänä vuonna TG02 ja TG03. Muun muassa ulkoisilta mitoiltaan identtisistä puhelimista löytyy TG01:n tavoin 4,1 tuuman kosketusnäyttö 480 x 800 -resoluutiolla.
Kovin suuria muutoksia tuleviin malleihin ei ole tehty. Suorittimena toimii kaikissa 1GHz Snapdragon ja alustana Windows Mobile 6.5. TG02:ssa on lisäksi A-GPS ja sama 3,2 megapikselin kamera kuin TG01:ssä. TG02:n tärkein uudistus on vedenpitävä rakenne ja TG03:ssa puolestaan 5 megapikselin kamera ja 5.1-monikanavaääni. Jälkimmäisen puhelimen PowerPoint-esityksessä ei mainita GPS:ää.
Samsungin tuleva S8000-kosketusnäyttöpuhelin vuosi venäläiselle Euroset.ru -kaupan sivustolle teknisten tietojen kera. Tiedot poistettiin pikaisesti, mutta niinkuin aina netissä, joku ehti ne kopioida talteen. Puhelimen julkistusta voidaankin odottaa nyt entistä suuremmalla mielenkiinnolla, mikäli tiedoissa ilmoitettu Android-käyttöjärjestelmä pitää paikkansa.
Puhelimen monipuolisiin ominaisuuksiin kuuluvat 3,1 tuuman AMOLED-kosketusnäyttö (240 x 400 resoluutiolla), 5 megapikselin kamera kaksois-LED-salamalla, WLAN, A-GPS, 3G-yhteydet, 3,5mm kuulokeliitin, DivX- ja XviD-tuki, 2 gigaa muistia ja microSD-muistikorttipaikka. Lisäksi puhelin on vain 11,9 millimetriä paksu, eli ohuempi kuin Applen iPhone 3G.
Vuotaneiden tietojen mukaan Androidin käyttöliittymää höystetään 3D-efekteillä, joihin viittaa myös S8000:n alareunasta löytyvä kuutionäppäin.
Verkkokauppa listasi S8000:n ennakkotilaushinnaksi 21 000 ruplaa eli noin 475 euroa. Virallinen julkistus tapahtunee vielä ennen kesää.
Open Handset Alliancen kehittämästä Android-ohjelmistoalustasta on vihdoin julkaistu uusi esiversio kehittäjiä varten. Cupcake-nimellä ja 1.5-versionumerolla tunnettava beta-julkaisu sisältää runsaasti uudistuksia, joiden avulla Android saavuttaa muita matkapuhelimissa käytettäviä ohjelmistoalustoja.
Uudistuksia ovat mm. tuki virtuaalinäppäimistöille, videoiden nauhoittaminen kameran avulla, parantuneet videoiden toisto-ominaisuudet, Bluetooth-tuki (tuettuna mm. Stereo Bluetoothin A2DP- ja AVCRP-profiilit), leikkaa&liitä -toiminnallisuus selaimessa, videoiden lähettäminen YouTubeen sekä puheentunnistus.
Päivityksen pitäisi myös nopeuttaa internet-selainta, GPS-paikannusta ja kameran käynnistymistä, jonka lisäksi useiden ohjelmien käyttöliittymiä on hiottu parempaan suuntaan. Cupcake tuo mukanaan myös alustavan tuen OpenGL-rajapinnalle, joten Androidille on jatkossa helpompi toteuttaa esim. 3D-pelejä.
Reilu kolme miljoonaa euroa vuodessa tienaava Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo tekee työnsä verraten halvalla. Kilpailevan matkapuhelinvalmistaja Motorolan pääjohtaja Sanjay Jha ei ole tyytynyt moiseen taskurahaan, vaan hänen tilipussiinsa kertyi viime vuonna peräti 104 miljoonaa dollaria eli 78 miljoonaa euroa.
Jhan palkka on enemmän kuin kellään muulla pörssiyhtiön johtajalla, kertoo CNN. Taakse jäivät niin Disney-pomo Robert Iger, Oraclen Lawrence Ellison kuin American Expressin Kenneth Chenaultkin. Motorolan kännykkäosaston johdossa toimivalta Jhalta odotetaankin paljon, sillä yritys rämpii pahasti miinuksella.
Motorola oli kova kilpailija Nokialle 2000-luvun puolivälissä, kun sen RAZR-puhelimia myytiin kaiken kaikkiaan yli 100 miljoonaa kappaletta. Onko tulevasta Evoke QA4 -kosketusnäyttöpuhelimesta kenties Motorolan pelastajaksi?
Euroopan Unioni on valmistelemassa lakia, joka pakottaisi mobiilioperaattorit tukemaan VoIP-puheluita myös kännykkäverkoissa. Saksalaisen Handelsblatt-lehden mukaan alustava lakiesitys on jo tehty, mutta sen sisältö ei ole vielä valmis viralliseen käsittelyyn. Mobiilioperaattorit ovat erittäin vastahakoisia lakia kohtaan, sillä se vähentäisi huomattavasti tavallisten puheluiden määrää, joista vielä toistaiseksi on helppo lypsää rahaa.
Monet operaattorit ovat estäneet ilmaisten nettipuheluiden soittamisen matkapuhelinverkoissaan, jolloin ohjelmien käyttö rajoittuu WLANin kuuluvuusalueelle. Skypen kaltaisten VoIP-puheluiden esto on käytössä ainakin Deutsche Telekomilla, joka omistaa T-Mobilen. EU komissaari Viviane Redingin mukaan harkinnassa on lisäksi toimenpiteitä tällaisia operaattoreita vastaan, jotka hyväksikäyttävät markkina-asemaansa ja vääristävät kilpailua VoIP-estoilla.
Tällä hetkellä EU:n jäsenmaat päättävät itsenäisesti kuinka estoja käsitellään. Redingin mukaan EU:n tulisi säätää laki, joka estäisi innovatiivisten sovellusten syrjinnän koko EU-alueella.
Brittiläinen peliohjelmoija on kehittänyt Nokia 5800 XpressMusic -puhelimelle musiikkipelin, joka tukee montaa yhtäaikaista kosketusta. Muun muassa Applen iPhonesta tuttu multi-touch -teknologia ei ole virallisesti tuettu edellä mainitussa puhelimessa, joten laitteen omistajille kyseessä on varmasti erittäin mielekäs uutinen.
Jamie Fullerin kehittämä peli, joka muistuttaa Guitar Hero -konsolipeliä, tukee multi-touchia kaikissa markkinoilla olevissa 5800 XpressMusic -puhelimissa. Itse peli on hieman raakile, mutta teknologia sen taustalla on varsinainen läpimurto. Fuller on onnistunut ohjelmallisesti lisäämään puhelimen resistiiviseen kosketusnäyttöön tuen monikosketukselle, joka avaa lukemattomia ovia ohjelmien kehittäjille.
Pelin kehityksen jo lopettanut Fuller on julkaissut Space Dancer -pelin viimeisen version omalla sivustollaan. Herra kertoo samalla, että neljä muuta projektia vie ajan tästä edespäin. Toivottavasti näemme lisää multi-touchia hyödyntäviä sovelluksia tulevaisuudessakin.
Mikäli omistat 5800 XpressMusic -puhelimen, voit ladata Space Dancer -pelin täältä.
Kerroimme viime viikolla huhuista, joiden mukaan Nokialta olisi tulossa ensi syksynä jopa kolme uutta kosketusnäyttöpuhelinta. Daily Mobile on puolestaan kertonut, että sen "luotettavat lähteet" odottavat syyskuussa Nokialta markkinoille 5530 XpressMusic -mallia, jonka ominaisuuksiin kuuluu sivuston mukaan muun muassa 2,9 tuuman kosketusnäyttö.
Yhteneviin huhuihin on helppo uskoa, mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa. Mikäli huhut kuitenkin pitävät paikkansa, on kyseessä erittäin mielenkiintoinen laite. Ilmeisesti 5530 on jonkinlainen 5800 XpressMusicin pikkuveli.
Ominaisuudet ovat GPS-paikannusta lukuunottamatta lähes samat mitä 5800 XpressMusicissa. 2,9 tuuman kosketusnäytön lisäksi laitteesta löytyvät WLAN, FM radio, 3,5mm kuulokeliitin, 3,2 megapikselin kamera ja tuki microSD-muistikorteille. Mitä ilmeisimmin käyttöjärjestelmänä toimii sama Symbian S60 5th Edition.
Koska puhelinta ei ole virallisesti julkistettu, niin myöskään hinnasta ei ole varmaa tietoa. Ominaisuuksien pohjalta voisi kuitenkin veikata, että kyseessä on hieman 5800 XpressMusiciä halvempi laite.
Uutisoimme viime viikolla GSM Suomi Oyj:n ongelmista, jotka olisivat voineet pahimmassa tapauksessa mykistää GSM Suomen matkapuhelinliittymät huomenna.
GSM Suomen asiakkaiden ei tarvitse kuitenkaan murehtia huomisesta, sillä GSM Suomi ilmoitti viime viikon loppupuolella siirtävänsä liiketoimintansa Dicame Oy:lle, joka jatkaa matkapuhelinpalveluiden tarjoamista GSM Suomen asiakkaille normaaliin tapaan. Dicame Oy on jo tehnyt verkkosopimuksen DNA:n kanssa, joten asiakkaiden palvelut jatkuvat keskeytyksettä, eikä GSM Suomen asiakkaiden tarvitse tehdä mitään ylimääräistä liittymänsä toimivuuden säilymiseksi.
Dicame Oy:n hallituksen jäsen ja Pohjois-Hämeen Puhelin Oy:n toimitusjohtaja Juha Ahoniemi kommentoi tilannetta seuraavasti GSM Suomen tiedotteessa: "Palvelun jatkaja Dicame Oy on paikallisten puhelinyhtiöiden muodostama operaattoripalveluiden tuotanto- ja palveluyhtiö. Olemme käynnistäneet operaattoritoimintaa jo useamman kuukauden ajan. GSM Suomen liiketoiminnan hankkiminen nopeuttaa kuitenkin operaattoritoiminnan käynnistämistä. Tavoittelemme liittymämäärän kasvua valtakunnallisesti ja Dicamen omistajayhtiöiden alueella".
Tänä keväänä 11 vuotta täyttävä Bluetooth Special Interest Group -ryhmä ilahduttaa kuluttajia ja laitevalmistajia tämän kuun 21. päivä, kun se julkaisee Bluetooth 3.0 -spesifikaatiot.
Bluetooth 3.0:n suurin uudistus aiempiin Bluetooth-versioihin verrattuna on mahdollisuus siirtää tietoa nopeammin Bluetooth-laitteiden välillä. Nopeampi tiedonsiirto vaatii kuitenkin sen, että tietoa siirtävistä laitteista löytyy myös WLAN-tuki. Laitteet siis tunnistavat toisensa edelleen Bluetoothin kautta, mutta varsinainen tiedonsiirto hoidetaan WLAN-verkon kautta.
Kasvaneella tiedonsiirtonopeudelle on viime vuosina tullut kysyntää myös mobiililaitteiden kohdalla, koska laitteita käytetään yhä enemmän esim. videoiden katseluun ja musiikin kuuntelemiseen, jolloin Bluetoothin nykyinen teoreettinen 3 Mbps -tiedonsiirtonopeus tuntuu ikävän hitaalta.
Toinen Bluetooth 3.0:n isompi uudistus on Enhanced Power Control -toiminto (EPC), jonka pitäisi vähentää Bluetooth-laitteiden välisiä yhteyskatkoja tilanteissa, joissa toinen laite siirretään esim. salkkuun.
Applen App Storen suosio kasvaa räjähdysmäisen nopeasti, sillä tammikuussa Apple ilmoitti App Storen latausmittarin rikkoneen 500 miljoonan ladatun ohjelman rajan. Tämän saavutuksen rikkomiseen meni aikaa hieman yli kuusi kuukautta, mutta nyt App Store on rikkomassa jo miljardin ohjelmalatauksen rajan.
Apple aikoo juhlia tätä merkkipaalua näyttävästi ja juhlahumuun pääsevät mukaan lähes kaikki iPhone-matkapuhelinten ja iPod touch -mediasoittimien omistajat. Apple aikoo nimittäin palkita miljardinnen App Store -latauksen tekijän huippupalkinnoilla. Kyseisen merkkipaalun saavuttava kuluttaja saa nimittäin itselleen 10 000 dollarin arvoisen iTunes-lahjakortin, iPod touch -mediasoittimen, Time Capsule -varmuuskopiointilaitteen ja MacBook Pro -tietokoneen.
Latausmittari on uutisen kirjoitushetkellä noin 930 miljoonan latauksen kohdalla, joten miljardin latauksen raja ylittynee viimeistään kahden viikon sisällä.
Miljardikisaan kuuluvat mukaan myös suomalaisten tekemät lataukset, joten palkintokassi voi onnettaren suosiollisella avustuksella päätyä esim. Nokialle. Kisaan voi osallistua ilman iPhonea tai iPod touchia erillisen lomakkeen avulla.
Samsung on tiputtanut Omnia HD -mallinimen kokonaan pois huippupuhelimensa nimestä, kertoo MobileCrunch. Kahdeksan megapikselin kameralla ja AMOLED-kosketusnäytöllä varustettu puhelin tunnetaan nyt ainoastaan mallinimellä i8910. Tiettävästi itse ominaisuuksiin Samsung ei ole tehnyt muutoksia.
Samsung kertoo, että nimen tiputtamisella pyritään estämään väärinkäsityksiä puhelimen käyttöjärjestelmästä. Muut Omnia-perheen tuotteet ovat pyörittäneet Windows Mobile -alustaa, toisin kuin i8910. Voidaankin olettaa, että Samsungilta on tulossa Symbian-pohjaisen i8910:n lisäksi myös oikeita Omnia-puhelimia Windows Mobile -alustalla.
Samsung i8910:n ominaisuuksiin lukeutuvat jo mainittujen kameran ja kosketusnäytön lisäksi muun muassa 8 tai 16 gigaa muistia, microSD-muistikorttipaikka, WLAN, GPS ja Bluetooth.
Nokia on onnistunut viime aikoina myymään hyvin iPhonen kilpailijaksi viime lokakuussa julkaistua 5800 XpressMusic -kosketusnäyttöpuhelinta. GC Researchin analyytikko Tero Kuittinen arvioi Ylen haastattelussa, että Nokian kosketusnäyttöpuhelinta olisi myyty jopa 2,5 miljoonaa kappaletta vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Se on lähes yhtä paljon kuin iPhone on myynyt samalla ajanjaksolla.
5800 XpressMusic on myynyt hyvin Euroopassa, Lähi-Idässä ja Aasiassa, kertoo Kuittinen. Erityisen hyvin puhelin vastaanotettiin Venäjällä, jossa julkaisupäivänä puhelinkauppoihin jonotettiin uuden Nokialaisen toivossa. Kerroimme puolestaan aiemmin tällä viikolla, kuinka Applella on ollut vaikeuksia saada iPhonea myydyksi Intiassa.
"Karachissa ja Moskovassa kuluttajille merkitsee halpa hinta, kunnon käyttöaika ja hieno kamera enemmän kuin käyttöliittymän grafiikka. Nokia iskee Applea nyt kunnolla vyön alle myymällä älypuhelinta lama-ajan hintaan", sanoi Kuittinen haastattelussa.
Nokia on jäänyt jälkeen muista matkapuhelinvalmistajista kosketusnäytöllisten puhelimien markkinoilla. Tällä hetkellä kaupoista löytyy ainoastaan 5800 XpressMusic, vaikka kilpailijat, kuten Samsung, LG, ja HTC, ovat julkaisseet useita vastaiskuja suositulle iPhonelle.
Tämän vuoden aikana Nokia aikoo kuitenkin nostaa panoksia, mikäli on uskominen TheStreetin sisäpiirilähteitä. Lähteiden mukaan Nokia on tuomassa N97:n lisäksi markkinoille kolmea ohutta kosketusnäyttöpuhelinta, joissa se käyttää lisensoimaansa haptista VibeTonz-palauteteknologiaa. Immersionin kehittämä tekniikka käyttää erilaisia värinäefektejä vastaamaan kosketuksiin. Tämä helpottaa erityisesti kirjoittamista, kun käytettävissä ei ole fyysistä näppäimistöä.
Huhut VibeTonzin käytöstä saivat lähes vuoden laskussa olleen Immersionin osakkeet pomppaamaan seitsemän prosenttia ylöspäin.
Huawein valmistama Android-puhelin, jota esiteltiin noin kaksi kuukautta sitten Mobile World Congress -messuilla, on osoittautunut tulevaksi T-Mobile G3:ksi. Simppelin ja elegantin näköinen laite sisältää mitä ilmeisemmin muun muassa viiden megapikselin kameran.
Messuilla Huawei oli varsin vaitonainen puhelimesta ja sen ominaisuuksista. Itseasiassa puhelin oli lasikopissa eikä sen ominaisuuksista puhuttu mitään. GSMArena kertoo kuitenkin, että puhelimesta löytyvät kameran lisäksi 3G-, WLAN- ja Bluetooth-yhteydet, 3,5mm kuulokeliitin ja iso kapasitiivinen kosketusnäyttö. Puhelimessa ei ole fyysistä näppäimistöä.
Puhelinta odotetaan myyntiin vuoden kolmannella neljänneksellä, mutta hinnasta ei ole tietoa.
Google on päivittänytiPhonelle ja Androidille suunnitellun mobiiliversion Gmailista. Päivytys ei tuo varsinaisesti uusia ominaisuuksia, mutta piristää ja parantaa käyttöliittymää. Tärkeimpinä uudistuksina Google muutti hakua, paransi labeleiden näkyvyyttä sekä helpotti viestejen poistoa ja arkistointia.
Haku siirrettiin sivun alalaidasta sivun ylälaidassa sijaitsevaan nappiin, jolloin scrollaamisen tarve pienenee huomattavasti. Vastaavasti scrollaamista vähentää myös mukana kelluva palkki, josta löytyvät Achive, Delete ja More -napit.
Google teki myös joitain pieniä parannuksia Gmailin suorituskykyyn ja toimminnallisuuden säilymiseen huonoissa signaaliolosuhteissa. Nyt esimerkiksi junassa matkustaessa pätkimisen ei pitäisi estää luettujen viestejen avaamista ja uuden viestin kirjoittamista.
Käyttäjät ovat kaivelleet todisteita tulevista uudistuksista siitä lähtien, kun Apple julkaisi beta-version tulevasta iPhonen käyttöjärjestelmäpäivityksestä. Nyt MacRumors on kertonut, että tiettyjä konfigurointitiedostoja muuttamalla he ovat saaneet videokuvausikonin näkymään kamerasovellukseen.
Videokuvauksen lisäksi tiedostosta löytyivät viitteet äänitunnistukselle, digitaaliselle kompassille ja auto-focus kameralle.
On mahdollista, että kyseiset toiminnot tulevat kesällä todennäköisesti julkaistavaan uuteen iPhoneen -- ja vain siihen. Samalla täytyy sanoa, että mikäli vanhat iPhonet eivät näitä ominaisuuksia virallisesti tue, niin jailbreakkaus saattaa ne tuoda niihinkin.
Kesällä julkaistavan iPhone OS 3.0 -version ja uuden puhelimen ympärillä on pyörinyt taas kova huhumylly. Käyttöjärjestelmään on huhuttu tukea muun muassa videoeditoinnille ja 802.11n WLANille. Puhelimen ominaisuuksiin puolestaan odotetaan vähintään 3,2 megapikselin kameraa, ja FM-lähetintä ja -vastaanotinta sekä videopuhelut mahdollistavaa etupuolen kameraa.
Viestintävirasto on ilmoittanut, että GSM Suomi Oyj:n verkkosopimus on päättynyt. Tämä tarkoittaa sitä, että 14.4.2009 kello 16 alkaen matkapuhelinpalvelut GSM Suomen liittymistä ja liittymiin eivät toimi, mikäli yritys ei saa tehtyä uutta sopimusta.
GSM Suomella on ollut viime aikoina ongelmia työntekijöidensä palkkojen maksussa. GSM Suomen nettisivuilla ei ole kuitenkaan ilmoitettu sopimuksen loppumisesta -- sen sijaan 100 myyjän rekrytointi-ilmoitus löytyy.
Viestintävirasto kehoittaa GSM Suomen asiakkaita vaihtamaan operaattoria, jos haluavat edelleen käyttää puhelintaan. Lisäksi se muistuttaa, että liittymien avaaminen ja nykyisen numeron siirtäminen voi kestää pisimmillään viisi päivää, joten vaihtoa ei kannata jättää viime tinkaan.
GSM Suomen on Viestintäviraston mukaan tarkoitus itse tiedottaa tulevista verkko-operaattorijärjestelyistä ja palveluiden jatkumisesta.
Nokia esitteli Web 2.0 Expo -messuilla tulevaa Ovi Store -ohjelmistokauppaansa. Nokia Conversations -blogi julkaisi tapahtumasta videon, jolla esitellään pikaisesti tämän kuun lopussa tai viimeistään toukokuussa aukeavaa kauppaa N85-puhelimella.
Kaupan esittelyn lisäksi blogi julkaisi kaksi muutakin videota tapahtumasta. Toisella videolla Bill Perry Forum Nokiasta kertoo ohjelmistokaupan julkaisutoimenpiteistä ja toisella esitellään Associated Pressin uutissovellusta N97-puhelimella.
Kerroimme noin puolitoista kuukautta sitten kahteenotteeseen huhuista, joiden mukaan Nokia olisi liittymässä miniläppärikilpaan. Nyt TheStreet kertoo, että maailman suurin matkapuhelinvalmistaja kävisi keskusteluja Taiwanilaisen Foxconnin kanssa kannettavien tietokoneiden valmistuksesta.
Uusimmat huhut osuvat sopivaan rakoon, sillä Star-Telegramin mukaan Foxconn on sopimassa parhaillaan Nokian Fort Worthin tehtaan lainasta. Yhteistyö Foxconnin kanssa antaisi Nokialle mahdollisuuden siirtyä miniläppäreiden valmistukseen halvemmalla. Nokia säästäisi tällöin täysin uuden tuotteen suunnittelu- ja valmistuskustannuksissa ison tukun rahaa. Lisäksi maailman suurin komponenttien valmistaja pystyisi aloittamaan tuotannon huomattavasti nopeammin.
Foxconn on yksi maailman suurimmista miniläppäreiden alkuperäisvalmistajista ja maailman suurin komponenttivalmistaja. Sen valmistamia komponentteja löytyy muun muassa pelikonsoleista, tietokoneista ja kännyköistä, mukaan lukien Xbox 360, PlayStation 3, Wii, MacBook Pro, iPhone sekä Nokian, Sony Ericssonin ja Motorolan puhelimet.
Applen iPhone rantautui maailman nopeimmin kasvaville puhelinmarkkinoille Intiaan viime elokussa. Applen toiveena ja tavoitteena oli varmasti räjäyttää pankki ja nostaa puhelimensa myyntii uusiin lukemiin. Toisin kuitenkin kävi.
BusinessWeekin mukaan kauppojen varastot täyttyvät myymättömistä iPhone-puhelimista. Yli kuuden kuukauden aikana Intiassa on arvioiden mukaan myyty trendipuhelinta korkeintaan muutamia kymmeniä tuhansia kappaleita. Intialainen Bharti Airtel, joka myy yhdessä Vodafonen kanssa iPhonea Intiassa, on kertonut, että Applen puhelinta on heillä myyty alle 20 000 kappaletta.
Analyytikkojen arviot kertovat, että globaali matkapuhelinoperaattori Vodafone ei ole todennäköisesti päässyt edes näin korkeisiin lukuihin. Arvioiden mukaan mustasta pörssistäkään ei ole ostettu kuin 15 000 iPhonea, vaikka sieltä sen saa puolet halvemmalla.
Lukua voidaan pitää varsin mitättömänä, kun otetaan huomioon, että samana aikana operaattorit ovat keränneet yli 20 miljoonaa uutta asiakasta.
Lehti listaa kaksi selvää syytä iPhonen flopille. Ensimmäisenä on laitteen hinta, 700 dollaria, joka on yli kolmannes vasta julkistetun Intialaisen Tata MotorsinNano-auton hinnasta. Toisena syynä on markkinoilla dominoiva Nokia, jolla on sekä matkapuhelimien kokonaismyynnistä että älypuhelinmyynnistä hallussaan 40 prosenttia.
Viime kesänä julkistettu Symbian Foundation on virallisesti käynnistänyt toimintansa. MWC- ja CTIA-messuilla aktiivisena häärinyt säätiö on esitellyt uuden logon, hankkinut toimitilat ja julkaissut sivustostaan uuden beta-version, jota säätiön jäsenet ovat jo päässeet kokeilemaan.
Symbian Foundation kertoo blogissaan uuden logon saaneen alkunsa paperille kirjoitetusta tekstistä, joka on skannattu ja liitetty sydämen päälle. Uutiskuvassa näkyvä logo jakaa mielipiteitä puolesta ja vastaan, mutta allekirjoittaneen mielestä se sopii käyttäjäläheiselle organisaatiolle, joka painottaa yhteistyötä ja luovuutta.
Blogista löytyy myös merkintä, jossa kerrotaan uudesta Lontoon pääkonttorista. Toimistoa ja sen rakennusvaiheita esitellään myös Ovi-palveluun lisätyillä videoilla.
Nokian lisäksi Symbian Foundationin jäseniin kuuluvat muun muassa LG, Samsung, Sony Ericsson ja Motorola.
Nokia on lähettänyt Yhdysvaltojen telehallintovirastolle dokumentteja tulevasta N97-mallista. Testitulosten ja virallisten dokumenttejen lisäksi Federal Communications Commissionin (FCC) sivustolla on nähtävillä kuvia puhelimen ulkoasusta ja komponenteista. Kuvat osoittautuivatkin kiinnostaviksi, sillä niissä puhelin esiintyy pinkkinä.
Koska puhelimen ulkokuorien lisäksi myös sisäiset komponentit ovat pinkkejä, niin on todennäköistä, että kuvien värit ovat vääristyneet. Voi olla, että Nokia on tehnyt tepposet tahallaan, jotta mallin värivaihtoehdot eivät vuotaisi vielä.
FCC:n sivustolta löytyy lisäksi ohjekirjan PDF-versio, josta selviää muutamia uusia asioita -- ainakin allekirjoittaneelle. Laitteesta löytyy nimittäin sisäänrakennettu kompassi ja puhelinta voi ladata USB:n kautta samalla kun siirtää tiedostoja. Valitettavasti ohjekirjan Ovi-kohta ei kerro mitään uutta ohjelmistokaupasta.
Applen iPhone-puhelin sai tällä viikolla oman Skype-ohjelman, jonka myötä iPhonen omistajat pystyvät tekemään VoIP-puheluita. Yhdysvalloissa monia kuluttajia on kuitenkin harmittanut matkapuhelinoperaattori AT&T:n vaatima rajoitus ohjelmalle, jonka takia puheluita ei pysty soittamaan 3G-verkon kautta, vaan puhelut onnistuvat ainoastaan WLAN-yhteyden ylitse.
Yhdysvaltain telehallintovirasto eli Federal Communications Commission (FCC) saattaa kuitenkin tutkia asian laillisuuden, sillä virasto sai avoimen kirjeen (PDF) Free Press -järjestöltä, jossa pyydetään tutkimaan nykyisen tilanteen laillisuutta. Kirjeessä viitataan mm. FCC:n omaan ohjeistukseen, jonka mukaan kuluttajien täytyy saada vapaasti valita ne ohjelmat ja palvelut, joita he haluavat käyttää internet-yhteytensä kanssa.
Apple ei ole toistaiseksi kommentoinut tilannetta, mutta AT&T:n edustaja kertoi Wall Street Journal -lehdelle, että AT&T ei estä Skypen käyttöä sen verkoissa. Edustajan mukaan AT&T:llä ei ole kuitenkaan pakko avustaa tai helpottaa kilpailijoiden toimintaa sen verkossa. AT&T:n johtoportaassa työskentelevä Jim Cicconi vertasi Skypeä Yhdysvalloissa toimiviin Verizon- ja Sprint-operaattoreihin, jonka johdosta AT&T:n ei tarvitse auttaa Skypeä. Tämä tarkoittanee sitä, että AT&T:n iPhone-asiakkaat joutuvat jatkossakin tekemään Skype-puhelut WLAN-verkon kautta, jos asia jää AT&T:n päätettäväksi.
Noin kaksi viikkoa sitten Mobile World Congress -messuilla julkistettu ja tällä viikolla CTIA-messuilla esillä ollutLG GD900 on vihdoin saatu videolle. Kosketusnäytöstä sekä erityisesti läpinäkyvästä ja kosketusherkästä näppäimistöstä tunnettu GD900 on varsin mielenkiintoinen pakkaus, joka jakaa mielipiteitä.
CTIA-messuilla vieraillut MobileCrunch kuvatuksi pätkän, jossa LG:n henkilökunta esittelee puhelinta ja sen erikoisia kykyjä. Videolla näytetään kosketusnäytön ja näppäimistön toimintaa muun muassa kuvien zoomaamisessa ja käsialatunnistuksessa.
Puhelimen on tarkoitus tulla kauppoihin vielä tämän neljänneksen aikana, mutta nyt itse videon pariin:
Nokia on ilmoittanut, että se laajensi Messaging-sovelluksen tuen myös Windows Live Hotmailiin. Ohjelma on tukenut jo aiemmin muun muassa Gmailia, Yahoo! Mailia ja AOL Mailia. Nokia Messaging paketoi kaikki mailiyhteydet yhden napin ja ohjelman taakse. Uusien mailipalveluiden lisääminen sovellukseen onnistuu niin puhelimesta kuin Nokia Messaging -sivustolta.
Nokia ilmoitti samalla, että sen ensimmäinen massamarkkinoille suunnattu kosketusnäyttöpuhelin, XpressMusic 5800, tukee Messaging-sovellusta toukokuusta alkaen. Pari viikkoa sitten julkistettuE75 on puolestaan ensimmäinen puhelin, jossa Messaging on valmiiksi asennettuna.
Messaging on tällä hetkellä saatavilla kaiken kaikkiaan 20 eri puhelinmallille ympäri maailman. Lista tuetuista laitteesta löytyy Nokia Messaging -sivustolta.
HTC on esitellyt CTIA-messuilla Yhdysvalloissa uutta Inner Circle -ominaisuutta, joka paketoi tärkeimmät kontaktit yhden napin taakse. HTC:n tutkimusten mukaan 55% ihmisistä haluaa pitää yhteyttä aktiivisesti korkeintaan viiteen ihmiseen. Tämän periaatteen pohjalta toimiva ominaisuus avaa yhdellä napin painalluksella viestit sisäpiiriltä ruudulle.
Ensimmäinen kyseistä ominaisuutta tukeva puhelin on eilen samoilla messuilla julkistettu HTC Snap. QWERTY-näppäimistöllä varustettu ja vain 11.9 millimetriä paksu älypuhelin tulee markkinoille vuoden toisella neljänneksellä.
Messuilla vieraileva MobileCrunchkeräsi laitteen tärkeimmät tekniset tiedot:
Nokia on ilmoittanut, että pian aukeavaan Ovi Store -ohjelmistokauppaan on rekisteröitynyt jo tuhansia kehittäjiä ja sisällöntuottajia ympäri maailman. Maailman suurimman matkapuhelinvalmistajan mukaan valtaosa tulevista myyjistä on Yhdysvalloista, Briteistä, Kiinasta ja Intiasta.
Muun muassa Applen App Storen, Googlen Android Marketin ja juuri julkaistun RIM:n App Worldin kanssa kilpaileva Ovi Store tulee noin 50 miljoonan ihmisen ulottuville. Ovi Store tulee yhdistämään Nokian MOSH-, WidSets- ja Download! -palvelut ja tarjoaa ladattavaksi pelejä, palveluita ja hyötyohjelmia.
Nokia ilmoitti aiemmin, että ohjelmistokauppa avaisi ovensa toukokuussa. Nokian MOSH-tiedostonjakopalveluun rekisteröityneet saivat kuitenkin eilen sähköpostia, jossa kerrottiin MOSHin sulkemisen lisäksi, että korvaava Ovi Store aukeaisi jo tämän kuun lopussa.
Nokia on julkistanut uuden konseptipalvelun, jonka avulla kännykän kameralla otettujen kuvien esineistä ja asioista voidaan etsiä tietoa internetistä. Palvelun ensimmäinen versio keskittyy elokuviin, mutta yrityksen mukaan luvassa on paljon muutakin.
Nyt Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa saatavilla oleva beta-versio osaa tarjota elokuvajulisteesta otetusta kuvasta trailereita ja arvosteluja. Palvelu käyttää hyväkseen reaaliaikaista kuvankäsittelyä ja -tunnistusta, jonka lisäksi se tukee myös GPS-paikannusta ja viivakoodeja.
Nokian mukaan kyseessä on avoin alusta, jonka päälle yritykset voivat kustomoida omia asiakkaita kosiskelevia palveluita.
Greenpeace on jälleen rankannut elektroniikkayritykset ekologisuuden perusteella ja pisteyttänyt ne asteikolla 1-10. Nokia jatkaa jo kolmatta vuotta listan kärjessä ja keräsi tällä kertaa 7,5 pistettä.
Nokia ansioitui erityisesti hiilidioksikipäästöjen vähentämisessä sekä uusiutuvan energian käytössä. Nyt Nokian käyttämästä energiasta jo neljännes on uusiutuvaa ja vuoteen 2010 mennessä tavoitteena on tuplata osuus. Parannettavaa Nokialla on kännyköiden kierrättämisessä, sillä ainoastaan kolmesta viiteen prosenttia materiaaleista kierrätetään. Muista matkapuhelinvalmistajista Samsung oli listalla toisena, Sony Ericsson kolmantena, LG kuudentena, Motorola kahdeksantena ja Apple kymmenentenä.
Matkapuhelinvalmistajat sijoittuivat keskimäärin huomattavasti paremmin kuin muut elektroniikkayritykset. Erityisesti PC-valmistajista HP, Lenovo, Dell ja Acer jäivät kauas kärjestä. Greenpeace suomiikin tietokonevalmistajia ja toteaa, että niiden pitäisi ottaa mallia Applelta, joka on pystynyt panostamaan ekologisiin ratkaisuihin viime vuosina. Listan hännillä jatkoi Nintendo.
Nokia Beta Labs on julkaissut uuden Nokia Photo Browser -kuvankatseluohjelman. Tällä hetkellä vain Nokia 5800 XpressMusicissä ja sen S60 5th Edition -käyttöliittymässä toimiva ohjelma käyttää kuvien selaamisessa hyväkseen 3D-efektejä.
3D-transitioefektin lisäksi kuvien selausta ja katselua helpottavat suurennuslasi- ja Face browsing -työkalut. Face browsing käyttää kasvojentunnistusteknologiaa, jonka avulla kuvassa esiintyvien henkilöiden etsiminen helpottuu huomattavasti.
Nokia Photo Browser on siis toistaiseksi saatavilla ainoastaan 5800 XpressMusicille, mutta siitä luvataan piahkoin myös 3rd Edition versiota. Ohjelman voi ladata Nokia Beta Labsin sivuilta.
RIM on julkaissut BlackBerrylle oman App World -ohjelmistokauppansa. Ilmaisen ohjelman voi ladata BlackBerryn sivuilta joko tietokoneelle tai suoraan puhelimeen.
App World vaatii toimiakseen BlackBerryn, jossa on 4.2 tai uudempi ohjelmistoversio sekä SurePress-kosketusnäyttö tai trackball-ohjaus. Ohjelmien laskuttamista varten käyttäjien on hommattava PayPal-tunnus, mikäli sellaista ei jo ole.
Valitetettavasti iPhone App Storen kilpailija on saatavilla toistaiseksi ainoastaan Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Briteissä.