Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Arvostelu: OnePlus 9 Pro

Arvostelussa OnePlus 9 Pro - Lähes täydellinen paketti
Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Sisällys

Keväällä 2021 OnePlus palasi takaisin aikaan, jossa yhtiöllä on huippumallistossaan sekä "tavallinen" huippumalli että Pro-versio samasta puhelimesta. OnePlus 9 Pro korvaa samalla yhtiön jo vuoden vanhan OnePlus 8 Pro -mallin firman ehdottomana huippulaitteena.

Tällä kertaa OnePlussan markkinoinnissa uutuuden kulma on vahvasti kameroissa, joissa on tehty yhteistyötä ikonisen ruotsalaisbrändin Hasselbladin kanssa. Lisäksi OnePlus on jatkanut jo useamman vuoden kestänyttä perinnettä Sonyn kanssa, jossa Sony toimittaa OnePlussalle pelkästään OnePlussaa varten räätälöidyn sensorin puhelimen pääkameran käyttöön.

Joten, kiinnostus keskittyy kameroihin, mutta luonnollisesti paljon muutakin kiinnostavaa uutuuteen on paketoitu.

Saimme OnePlus 9 Pron testiimme jo reilusti ennen puhelimen virallista julkaisua, joten saimme myös kattavan kuvan siitä, millaisen paketin yhtiö on tällä kertaa leiponut huippumalliinsa.

Suomessa OnePlus 9 Pron hinnat alkavat julkaisuhetkellä 899 eurosta, eli tällä kertaa hintaa ei ole nostettu vuoden takaiseen OnePlus 8 Pron julkaisuhintaan nähden. Liikku on fiksu, sillä tähän hintaluokkaan on alkanut tulemaan tungosta viime aikoina, niin uusien tekijöiden kuin vanhojen pelureidenkin toimesta.

Tekniset tiedot

  • Mitat:
  • 163,2mm x 73,6mm x 8,7mm
  • Paino:
  • 197 grammaa
  • Näyttö:
  • 6,7 tuumaa, 20.1:9 -kuvasuhde,
    3216 x 1440 pikseliä (525 ppi),
    120 Hz AMOLED LTPO-tekniikalla,
    Gorilla Glass 5
  • Suoritin:
  • Qualcomm Snapdragon 888 -järjestelmäpiiri
  • Muisti:
  • 8GB / 12 GB LPDDR5 -keskusmuistia ;
    128GB / 256 GB tallennustilaa
  • Takakamerat:
  • Pääkamera: 48 megapikseliä, OIS, EIS, f/1,8 aukko, Somy IMX789
    Ultralaajakulmakamera: 50 megapikseliä, f/2,2 aukko, Sony IMX766
    Telekamera: 8 megapikseliä
    Mustavalkokamera: 2 megapikseliä
  • Etukamera:
  • 16 megapikseiä, EIS, kiinteä kohdennus
  • Akku:
  • 4500 mAh (ei vaihdettavissa)
  • Käyttöjärjestelmä:
  • Android 11 / OxygenOS 11
  • Muuta:
  • tupla-SIM, 5G, USB Power Delivery (USB PD) -standardia tukeva laturi, Warp Charge 65-laturi
    Erikseen ostettavissa langaton pikalaturi, 50W
  • Liitännät:
  • USB-C
  • Hinta:
  • 899 euroa (8GB / 128GB)
    999 euroa (12GB / 256GB)

Ulkonäkö ja rakenne

Kuten tämän hintaluokan puhelimelta sopii odottaakin, on OnePlus 9 Pron rakenne erittäin tukevan ja laadukkaan oloinen. Sekä etu- että takapuoli ovat lasia, takana lasin alla rakenne on alumiinia, joten pienintäkään pelkoa muovisesta vaikutelmasta puhelimesta ei tule.

OnePlus 9 Pro tuntuu kädessä laadukkaalta - aivan kuten 900 euron puhelimelta sopii odottaakin. Toki puhelin on myös varsin jykevä: painoa on 197 grammaa, joten painavia puhelimia kammoksuville OnePlus 9 Pro ei missään nimessä sovi.

OnePlus 9 Pro takaa

Tällä kertaa katse osuu puhelimessa aivan ensimmäisenä varsin tyylikkääseen ja selkeästi erottuvaan kamerapatteristoon puhelimen takana. Mukana ovat Hasselbladin logo ja varsin silmää miellyttävä muotoilu koko kameranipun asettelun osalta.

OnePlus 9 Pro edestä, näyttö päällä

Etupuolella katseen varasta akoko etupinnan peittävä näyttö - kuten kuuluukin. Etukamera on toteutettu ns. punch hole -tekniikalla, eli näytön vasemmasta yläkulmasta löytyy pieni kolo, jonka läpi etukamera tarkkailee maailmaa.

Toinen seikka, joka etupuolen näytössä korostuu, on aiempaa maltillisempi näytön kaareutuminen sivuille. OnePlussan mukaan osa kuluttajista on valitellut vahvasti sivuille kaareutuvan näytön aiheuttavan virhepainalluksia, vaikka itse olenkin ollut jyrkästi kaareutuvien näyttöjen ystävä.

Nyt kaareutuvuus on erittäin kevyttä ja sitä tuskin huomaa muuten, kuin näytön hieman sulavampana yhdistymisenä itse puhelimen runkoon. Makuasia onko tämä vai 8 Prossa nähty jyrkempi kaareutuvuus parempi.

OnePlus 9 Pro kyljen painikkeet

Rakenteessa toistuvat muutoin jo tutuksi tulleet OnePlussan ratkaisut: puhelimen oikealta sivulta löytyy kolmitoiminen liukusäädin, jolla puhelin saadaan kytkettyä äänettömälle tai älä häiritse -tilaan sekä erillinen virtapainike. Vasemmalta sivulta taas löytyvät fyysiset äänenvoimakkuuden säätöön tarkoitetut painikkeet.

OnePlus 9 Pro alareuna

Alareunasta löytyvät vain pakolliset: stereokaiuttimen kolot, USB-C -liitin ja SIM-kortin kelkka. Kuulokeliitäntäähän huippumalleissa harvemmin enää näkee - eikä OnePlus 9 Pro ole tässä poikkeus.

Julkaisuhetkellä OnePlus 9 Pro julkaistaan kolmella eri värivaihtoehdolla: Usvan harmaa (morning mist), Männyn vihreä (pine green) ja Tähtitaivaan musta (stellar black). Näistä testiyksilömme oli usvan harmaalla värityksellä varustettu versio. Käytännössä kyseinen väri on lähes peilikirkas, joka aiheutti pieniä ongelmia sekä tuotekuvien ottamisessa että sormenjälkien tarttumisessa takapaneeliin.

OnePlus 9 Pron mustan version pitäisi olla aavistuksen mattapintainen, joten se ei oletettavasti ole niin herkkä keräämään sormenjälkiä itseensä. Tätä emme luonnollisesti voineet varmistaa, koska testissämme oli vain yksi värivaihtoehto.

Näyttö

Kuten jo edellisten mallien osalta, OnePlus pyrkii panostamaan huippumalleissaan vahvasti myös näytön teknologiaan. Niin tälläkin kertaa. OnePlus 9 Prosta löytyy 120 Hz virkistystaajuudella toimiva AMOLED -näyttö, joka päivittää itseään kaksi kertaa tavanomaista puhelinta useammin.

OnePlus 9 Pro näyttö

Uutena ominaisuutena näyttöön on tuotu mukaan LTPO -tekniikka, jolla näyttö osaa itse päätellä vaadittavan virkistystaajuuden: näytön päivitystahti voi vaihdella 1 Hz ja 120 Hz välillä. Käytännössä vaikkapa kuvia katsottaessa näyttöä ei tarvitse päivittää kuin kerran sekunnissa (1 Hz), jos niinkään usein. Ominaisuus luonnollisesti säästää akkua.

Mukautuva, "älykäs" virkistystaajuus toimi omaan silmäämme erinomaisen hyvin - näyttö päivittyi sulavasti silloin kun pitääkin, mutta akkukestoa ei näyttö tuntunut rasittavan tavanomaista enempää.

Toinen merkittävä seikka, jota itse arvostan erittäin paljon puhelimessa, on sen valovoima. OnePlus 9 Pron valovoima on kiitettävät 1300 nittiä. Testimme tapahtui osittain erittäin kirkkaassa keväisessä auringonpaisteessa ja tällöinkin puhelimen näyttö pysyy täysin luettavissa, kun valovoimaa nostettiin suuremmaksi. Oletettavaa on, että näytöllä voi puhelinta käyttää myös kesäisessä auringonpaisteessa.

Näytöllä on kokoa hulppeat 6,7 tuumaa ja kuvasuhteena käytetään venytettyä 20.1:9 kuvasuhdetta, joka tekee näytöstä tavanomaista "pitkulaisemman".

Näyttö on yksinkertaisesti erittäin hyvä, kirkas, väritoistoltaan erinomainen ja sulava.

Takakamerat

OnePlus 9 Pro markkinointikulma on ennen kaikkea sen parantuneissa kameroissa. Yhteistyötä on haettu sekä Hasselbladin kautta, mutta myös jo aiemmin nähty yhteistyö Sonyn kanssa on mukana kuvioissa. Sonylta OnePlus 9 Prohon on saatu ainoastaan tätä mallia varten kehitetty pääkameran sensori Sony IMX789.

OnePlus 9 Pro takakamerat

Pääkameralla voidaan ottaa 48 megapikselin kuvia ja ulos saadaan myös RAW-materiaalia, jos kuvankäsittelyn haluaa tehdä aivan itse, unohtaen kokonaan puhelimen ohjelmiston kuvankäsittelytoiminnot.

Pääkameran aukkoluku on f/1,8 ja kamerasta löytyy elektronisen kuvanvakaimen lisäksi myös optinen kuvanvakain (OIS).

Laajakulmakamera on hypännyt sekin eteenpäin numeroiden valossa sitten viime näkemän. Laajakulmakameran sensorina toimii Sony IMX766. Kyseistä sensoria OnePlussan sisarbrändi Oppo on käyttänyt jo hiljattain esitellyssä Oppo Find X3 Pro -mallissaan, jossa sama sensori on käytössä sekä laajakulmalinssille että pääkameralle. OnePlussan mukaan 9 Prossa käytetty pääkameran sensori on tätäkin parempi.

Laajakulmakamera - tai pikemminkin nykytermein ultralaajakulmakamera - kuvaa 50 megapikselin kuvia, käyttäen aukkolukua f/2,2. Erikoisuutena mainittakoon ns. Freeform lens -tekniikka, jolla laajakulmakamera pyrkii vähentämään kuvan reunoille syntyviä vääristymiä.

Usein huippupuhelimissa on tehty monen makuun outo valinta ja jätetty telelinssi pois ja sen sijaan pistetty kolmanneksi takakameraksi makrokamera, jonka käyttöarvo on mielestäni merkittävästi telelinssiä pienempi. Onneksi OnePlus ei sorru tällä kertaa tähän, vaan kolmantena takakamerana on mukana 8 megapikselin f/2,4 aukolla varustettu telekamera, jolla saa mukavasti "zoomia" kuviin tarvittaessa. Telekameran sensorista speksit eivät kerro sen tarkemmin.

Ainoastaan pääkamerassa on mukana optinen kuvanvakain, ultralaajakulma- ja telekamera tyytyvät elektroniseen kuvanvakaimeen.

Puhelimen kamerapatteristosta löytyy vielä myös 2 megapikselin mustavalkokamera, mikrofoni kohinan vaimennukseen videokuvattaessa sekä mm. "flicker sensor", jonka pitäisi vähentää välkkymistä ja heijastuksia kuvattaessa.

Mutta se laatu, onko OnePlus oikeasti saanut Samsungin, Applen, Sonyn ja Huawein kiinni kameroidensa osalta?

Kyllä.

Sekä pääkamera että laajakulmakamera ottavat huikeita kuvia, joiden värimaailma on erittäin luonnollinen - lopputulos muistuttaa monella tavalla Sonyn upeita kännykkäkameroita, joissa niissäkin korostuu värimaailman tasapainoisuus.

Lisäksi värimaailma pysyy samana, olipa käytössä sitten laajakulmakamera tai pääkamera - seikka, joka on monissa loistavissakin kännyköissä selkeä ongelma. Tässä ilmeisesti oman panoksensa on antanut juurikin Hasselblad, jonka osaamista oikean väritasapainon löytämiseksi OnePlus on käyttänyt. Kuvat toistuvat kauttaaltaan terävinä ja tasapainoisina. Myös telekamera tarjoaa mukiinmenevää laatua, vaikka ei aivan pärjääkään kahdelle muulle takakameralle.

Yllä kolmen esimerkkikuvan sarja, joista ensimmäinen on kuvattu verrokkina käytetyllä edullisella Sony Xperia 10 II -puhelimella, ilman salamaa. Keskimmäinen kuvista on samasta kohti, heti perään, kuvattuna OnePlussan perusasetuksilla, ilman salamaa ja ilman yötilaa. Viimeinen on sama kohta, jälleen, tällä kertaa OnePlussan yötilalla kuvattuna, jälleen, ilman salamaa.

Hyvässä valossa kuvatut kuvat ovat aivan kirkkainta kärkeä, mitä olemme kännyköissä koskaan testanneet. Mutta myös pimeäkuvaus on ottanut jättiloikan eteenpäin: käytännössä kaupungissa liikkuessa, talvisena iltana, jolloin väistämättä on hieman kaupungin valoa tarjolla, ei salamaa tarvita lainkaan - hämäräkuvauksella otetut kuvat ovat erinomaisen tarkkoja ja vailla kohinaa, joka usein hämärässä otettuja kuvia vaivaa.

Vaikka makrokameraa ei mukana olekaan, saadaan ohjelmallisesti myös makrokuvia napattua erittäin hyvällä laadulla, joten erillisen makrokameran perään huutelu on OnePlussan tapauksessa turhaa - kahden sentin päästä otetut lähikuvat tarkentuvat erittäin hyvin ja yksityiskohdissa riittää ihmettelemistä.

Kameroihin OnePlus 9 Pro ei kaadu.

Esimerkkikuvia

Alla vielä vertailukuvia eri takakameroilla otettuna. Kuvat ovat järjestyksessä: ultrawide, pääkamera, tele.

Etukamera

Etukameroiden osalta OnePlus 9 Pro ei lähde mukaan megapikselikisaan, vaan tässä on kenties puhelimen ainoa pieni heikkous joihinkin kilpailijoihinsa verrattuna. Siinä missä vaikkapa OnePlus Nordissa oli tarjolla kaksi etukameraa, tyytyy OnePlus 9 Pro yhteen 16 megapikselin etukameraan.

OnePlus 9 Pro etukamera

Sensorina etukamerassa on Sonyn IMX471, joka on tuttu jo useammasta OnePlussan mallista, aina OnePlus 7 -sarjasta alkaen. Megapikselien määrää on toki kasvatettu 9 Prossa nykyiseen 16 megapikselin tasoon, mutta mikään super-selfie-kameran sensori ei todellakaan kyseessä ole.

OnePlus 9 Pron etukamera ajaa asiansa, mutta pimeässä otetut selfiet ovat hieman kohisevia, eikä laatu ole lainkaan takakameroiden huikealla tasolla. Työkseen somea selfieillä täyttävälle henkilölle OnePlus 9 Pro ei valitettavasti sovellu, mutta arkiseen selfiekuvailuun paremmassa valossa puhelin on "ihan ok".

Videokuvaus

OnePlus 9 Prossa videokuvauksen taso nousee nyt 8K-tarkkuudelle. Kuka 8K-tarkkuuden videoita tarvitsee, on itselleni vielä hieman mysteeri, mutta saahan niistä toki napattua erittäin tarkkoja kuvakaappauksia - ja videoeditoinnissa tietysti pätee se, mitä laadukkaampi lähdemateriaali, sen enemmän videota kestää muokata ja pakata.


8K-videota

8K-tarkkuuden videota voi kuvata 30 fps nopeudella ja samalla 4K-tarkkuuden videointiin tarjotaan kuvanopeuksina 30/60/120 fps. Lisäksi OnePlus 9 Pro tukee hidastettuja videoita, kuten edeltäjänsäkin: 720p tarkkuudella hidastusvideoita voi kuvata 480fps nopeudella ja 1080p tarkkuudella 240fps nopeudella.


Videon laatu on linjassa kameran yleisen laadun kanssa: videokuvan värimaailma on juuri oikea ja kuvanlaatu on kautta linjan erinomaista. Myös taustamelun poisto toimii varsin mainiosti kuvatessa, kuten vaikkapa yllä olevista ankkavideoista voi havaita.

Selfie-kameralla videokuvaus on aina FullHD-tasoista, 30fps nopeudella.

Suorituskyky

Jos OnePlussalla on perinteisesti yksi osa-alue, josta yhtiö ei tingi, se on suorituskyky. Niin tälläkin kertaa. Puhelimen järjestelmäpiirinä toimii Qualcommin uusin ja paras piiri Snapdragon 888, jota nopeampaa mobiilipiiriä ei yksinkertaisesti ole tätä kirjoitettaessa olemassa.

AnTuTun listaus, helmikuu 2021
OnePlus 9 Pro tulokset AnTuTun testissä

Käyttömuistin kanssa tilanne on sama: minkäänlaisia kompromisseja ei ole tässäkään suhteessa tehty. Edullisemmassa OnePlus 9 Pro -mallissa käyttömuistia on 8 gigatavua, kalliimmassa versiossa 12 gigatavua. Kummankin mallin muisti käyttää nopeinta mahdollista muististandardia, LPDDR5-tyyppiä.

Omassa testiyksilössämme käyttömuistia oli 12 gigatavua.

Testiohjelmia ajamalla saimme varmistuksen sille, minkä käytössäkin huomasi: OnePlus 9 Pro on valtavan nopea ja tehokas puhelin. Ajamassamme AnTuTu -testissä puhelin nykäisi itsensä kaikkien myynnissä olevien Android-laitteiden listalla kolmoseksi, jääden ainoastaan Xiaomin ja iQOOn huippumalleille jälkeen - eikä niillekään paljoa. Pölyä jäivät puremaan mm. Samsungin ja Huawein lippulaivamallit.

Pelaajille, jotka tarvitsevat kaiken mahdollisen suorituskyvyn puhelimestaan, on tarjolla OnePlussalle tuttuun tapaan myös erillinen pelitila, jossa puhelin pistää kaikki muut sovellukset pienemmälle prioriteetille ja antaa pelille kaiken tarjolla olevan puhelimen tehon.

Hurja suorituskyky yhdistettynä erittäin maltillisesti muokattuun Android -käyttöjärjestelmään tekee OnePlus 9 Pron käytöstä erittäin sujuvan kokemuksen.

Langaton lataus

OnePlus 9 Pro nykäisee yhtiön omalla teknologialla toteutetun langattoman latauksen uudessa mallissa aivan uudelle tasolla. Erikseen ostettava OnePluissan langaton laturi syöttää puhelimelle virtaa maksimissaan 50W teholla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että OnePlus 9 Pro latautuu langattomasti täyteen 43 minuutissa.

OnePlus 9 Pro langaton laturi

Lisäksi puhelinta voidaan ladata myös millä tahansa QI- tai EPP-standardin mukaisella langattomalla laturilla, mutta luonnollisesti hitaammin kuin joihin OnePlussan oma laturi pystyy.

OnePlus 9 Pro tukee myös käänteistä langatonta latausta, eli puhelin voi luovuttaa omasta akustaan virtaa langattomasti vaikkapa yhteensopiville, langattomasti ladattaville kuulokkeille, kun ne asetetaan puhelimen takakannen päälle. Tällöin latausvirta OnePlussalta ulospäin on maksimissaan 5W.

Akkukesto ja lataus

OnePlus 9 Pro noudattelee samaa linjaa OnePlus 8T kanssa siinä, että puhelimen sisällä oleva akkukennosto on jaettu fyysisesti kahtia. Tällöin molemmille akkupuoliskoille voidaan syöttää virtaa laturista - ja saadaan mahdollisimman nopea langallinen lataus käyttöön.

Akun koko OnePlus 9 Prossa on tähän hintaluokkaan varsin tyypillinen 4500 mAh, joka on kohtuullisen hyvä kompromissi puhelimen painon ja akkukeston suhteen.

OnePlus 9 Pro laturi

Vaikka OnePlus 9 Pron laturi onkin nimellisesti sama kuin aiemmassa mallissa, OnePlus 8T:ssä, on Warp Charge 65T saatu puristamaan vielä hitunen lisää latausnopeutta puhelimen sisäisillä ohjelmistomuutoksilla.

OnePlus 9 Pro latautuu langallisella laturilla täyteen juuri alle puolessa tunnissa, eli 29 minuutissa.

Laturi itsessään on mielenkiintoinen tapaus, sillä siinä ei ole enää lainkaan "isoa" USB-liitintä, vaan sekä puhelimeen kytkettävä liittin että laturiin kytkettävä liitin ovat USB-C -liittimiä. Tämä saattaa muodostua pieneksi ongelmaksi, jos OnePlussan laturilla halutaan ladata muita laitteita ja johdoksi pitäisi vaihtaa vaikkapa microUSB -johto.

OnePlus 9 Pro akun kulutuksen graafia

Vastaavasti yhteensopivuutta muiden valmmistajien kanssa on parannettu ja uusi laturi syöttää USB PD -standardilla tai PPS -standardilla virtaa yhteensopiviin laitteisiin maksimissaan 45W teholla. Laturilla voi siis mainiosti ladata vaikkapa USB PD -latausta tukevaa läppäriä.

Akkukesto oli tyypillinen huippuluokan puhelimen akkukesto. Todella aktiivisessa testikäytössä akku kesti mukisematta 12-14 tunnin ajan ja myöhemmin, kun puhelinta käytettiin ehkä hieman tyypillisempään tapaan, akku kesti yhdellä latauksella noin vuorokauden ajan.

Hurjan nopea lataus muuttaa toki puhelimen käyttötapaa merkittävästi - viidenkin minuutin latailu silloin tällöin päivän mittaan nykäisee akun varaustasoa merkittävästi ylöspäin ja yön yli tapahtuvasta latauksesta tulee opeteltua varsin nopeasti pois.

OnePlussan Android

OnePlussan käyttämä Oxygen OS on käytännössä erittäin maltillisesti muokattu Android -versio, joka on hyvin lähellä "puhdasta" Android-kokemusta ilman ylimääräisiä virityksiä. Joitain juttuja yhtiö on lisännyt Androidin päälle, kuten edellä mainitun pelitilan, mutta ne ovat pääsääntöisesti mukavia parannuksia, eivät ärsyttäviä poikkeamia Androidin peruskokemuksesta.

OnePlus 9 Pro toimitetaan tuoreimmalla Android 11 -käyttöjärjestelmällä ja yhtiön lupausten mukaisesti puhelimeen on tulossa myös Android 12, 13 ja 14 -käyttöjärjestelmäversiot. Ainoa moite tässä kohtaa on se, että yhtiöllä on ollut talven 2020-2021 aikana suuria vaikeuksia tuoda uusinta Android-versiota nopeasti aiemmille huippumalleilleen, joten päivitystahti ei ole enää aiempaa kiitettävää tasoa.

Ulkonäöllisesti Oxygen OS on muuttunut tietyissä asioissa hieman Samsungin käyttöliittymän suuntaan. Tämä ei ole sinänsä paha asia, sillä muutokset näkyvät käytännössä vain Androidin asetusten valikoissa, joissa yhtiö on pyrkinyt selkeyttämään valikkoviidakkoa ja tekemään siitä helpommin yhdellä kädellä käytettävää. Tämä on tietysti vahvasti makuasia - Samsungin ratkaisuille allergiset eivät muutoksen suunnasta välttämättä pidä.

Moitittavaa

OnePlus 9 Prosta on erittäin vaikea keksiä mitään todellista moitittavaa. Akkukesto ja latausnopeus ovat markkinoiden ehdotonta huippua, langaton lataus aivan terävintä kärkeä. Suorituskyvyssä OnePlus 9 Pro hakkaa merkittävästi kalliimmat kilpailijansa mennen tullen, tallennustilaa on erittäin mukavasti (mallista riippuen joko 128 tai 256 gigatavua). Vedenkestävyysluokitus löytyy ja etenkin kamerat ovat nostaneet tasoaan merkittävästi.

Toki hintaakin on: 900 euron puhelimelta sopii odottaakin kaikkea mahdollista - ja enemmänkin.

Mutta pohtiessani sitä, mitä puhelimesta vielä muuttaisin, en oikeastaan keksinyt enää mitään muuta toivelistalleni kuin laajakulmalinssillä varustetun toisen etukameran - ja yleisesti hieman lisää panostusta etukameroiden laatuun. Muilta osin OnePlus 9 Pro on käytännössä täydellinen paketti. Tosin kallis.

Ainoa musta pilvi puhelimen yllä on se, saako OnePlus korjattua nyt puoli vuotta kestäneet ongelmansa Android-päivitysten tahdin osalta - nopeat päivitykset ovat yksi seikka, minkä vuoksi OnePlussaa ostetaan.

Yhteenveto

OnePlus 9 Pro on nykyisellään selkeästi premium-puhelin. Sen verrokit ovat Samsungin S21 -sarjassa ja iPhone-malleissa.

Vielä OnePlus 8 Pron julkaisun yhteydessä puhelimesta pystyi löytämään seikkoja, joista negatiivista palautetta pystyi oikeasti antamaan. OnePlus 9 Pro korjaa käytännössä nuo kaikki ongelmat.

Millään todellisilla mittareilla OnePlus ei enää häviä millään osa-alueella kilpailijoilleen - ja ostopäätös vaikkapa Samsung Galaxy S21 Ultran, iPhone 12 Pron ja OnePlus 9 Pron välillä pitää tehdä täysin fiilispohjalta. Tässä kisassa OnePlussan etuna on sen selkeästi halvempi hinta - mutta onko tonnin puhelinta ostavalla hinta enää valintakriteeri, se onkin sitten täysin eri asia.

Suosittelemme. OnePlus 9 Pro on loistava valinta huippupuhelinten sarjassa.

OnePlus 9 Pro

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.