Nokia Lumia 1020:n myynti loppuu pian – syksyllä luvassa alennushinnat?

Manu Pitkänen

Nokia Lumia 1020:n myynti loppuu pian – syksyllä luvassa alennushinnat?
Melko tarkkaan vuosi sitten Nokia julkisti hirviökamerapuhelimeksikin tituleeratun Lumia 1020:n ja toi sen saataville Suomessa syyskuun 19. päivänä. Evleaksin tarjoamien uusimpien tietojen mukaan puhelin purisi multaa jo muutaman kuukauden kuluttua, sillä sen elinkaaren päättymispäiväksi on määrätty 14. syyskuuta.

Vuonna 2012 kun Nokia julkaisi ensimmäisen Pureview-tekniikkaa hyödyntävän 808 Pureview -puhelimen, lupasi yhtiö lähes saman tien tuoda markkinoille samaa tekniikkaa hyödyntävän Windows Phone -mallin. Reilun vuoden odottelun jälkeen se vihdoin saapui Lumia 1020:n muodossa.



Microsoft ei ole vielä esitellyt seuraajaa Lumia 1020:lle, eikä sellaisesta ole ainakaan vielä edes huhuttu. Elinkaaren päättyminen tarkoittaa lähinnä puhelimen myynnin loppumista, sillä Microsoft on luvannut ohjelmistopäivitysten jatkuvan Windows Phone 8 -puhelimille ensi vuoden loppuun saakka. Kuluttajan kannalta Lumia 1020:n elinkaaren päättyminen voi olla hyvä asia, sillä kaupat saattavat alkaa myydä poistuvaa tuotetta alehinnoin. Tällä hetkellä Lumia 1020:n hinta on noin 390 euroa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi Note 14 (4G) – hinta laskenut -46%

Xiaomi Redmi Note 14 (4G)
190 € Hobby Hall
249 € Proshop
350 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 350 €

Xiaomi Redmi Note 14 Pro+ (5G) – hinta laskenut -39%

Xiaomi Redmi Note 14 Pro+ (5G)
319 € Hobby Hall
449 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 525 €

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -20%

Motorola Moto G37 – hinta laskenut -19%

Motorola Moto G37
199 € Verkkokauppa.com
199 € Gigantti
199 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 246 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.