Google: Android 12 on suosituin Androidin beta-versio ikinä

Petteri Pyyny

Google: Android 12 on suosituin Androidin beta-versio ikinä
Google harvemmin kertoo tarkkoja lukuja siitä, miten paljon sen tulevan Android-käyttöjärjestelmän kokeiluversioita ladataan. Tällä kertaa yhtiö on kuitenkin tehnyt poikkeuksen tähän ja paljastanut hieman tulevan Android 12 -käyttöjärjestelmän suosiosta.

Yhtiön mukaan Android 12 -käyttöjärjestelmän betaversioita on ladattu enemmän kuin mitään aiempaa Androidin betaversiota. Ensimmäinen, toukokuussa julkaistu beta, on ollut saatavilla useille eri puhelinmalleille useilta eri valmistajilta.

Lisäksi Android 12 tuo mukanaan ison määrän uudistuksia, joka lienee osasyynä hurjalle betaversion suosiolle. Vaikka betaversion asentajat ottavatkin tietoisen riskin puhelimensa suhteen: tiedot saattavat kadota ja käyttöjärjestelmän vakautta ei millään tavalla voida taata, ovat uudet ominaisuudet ja kokeiluhalu selkeästi ylittäneet huolet.





Niille käyttäjille, joiden puhelimeen ei betaa voi asentaa, olemme listanneet jo mm. Nokian mallit joille Android 12 aikanaan tulee. Samoin vastaava listaus löytyy myös Samsungin Android 12 -yhteensopiville malleille ja Xiaomin puhelimille. Laajempaa listaa löytyy mm. Android Update Trackerin listauksesta.

Virallinen, lopullinen Android 12 -käyttöjärjestelmä julkistetaan todennäköisesti syyskuussa 2021. Tuon jälkeen käyttöjärjestelmä on välittömästi ladattavissa tuetuille Googlen Pixel -malleille. Muut valmistajat julkaisevat Android 12 -päivitykset oman käytäntönsä mukaan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Honor 600 Pro – hinta laskenut -27%

Honor 600 Pro
799 € Verkkokauppa.com
799 € Gigantti
799 € Power

Alin hinta viikko sitten: 1099 €

Honor 600 Lite (5G) – hinta laskenut -25%

OnePlus 15 – hinta laskenut -23%

OnePlus 15
539 € Gigantti
849 € Power
939 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 699 €

Samsung Galaxy A16 (4G) – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy A16 (4G)
99 € Gigantti
99 € Power
99 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.