Garmin Fenix 7 Pro arvostelu

Arvostelussa Garmin Fenix 7 Pro - urheiluhullujen superkello parantui entisestään
Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Sisällys

Arvosteluumme saapui Garminin keväällä 2023 julkaisema Garmin Fenix 7 Pro -älykello.

Kyseinen malli on uusin tulokas yhtiön mainiosti menestyvässä Fenix -sarjassa, ollen edeltäjänsä Fenix 7:n suora perillinen. Samalla Fenix 7 Pro on myös rinnakkaismalli jo aiemmin testissämme käyneelle Epix 2 Pro -mallille - erojen ollessa lähinnä näyttötekniikassa.

Garminin Pro-mallisto on siis eräänlainen pieniä päivityksiä tarjoava "välivaiheen" mallisto, eikä niinkään täysverinen uusi mallisto. Tämä tarkoittaa siis sitä, että Fenix 7 Pro on pitkälti identtinen edeltäjäänsä, Fenix 7:aan nähden - ja uudistukset ovat hyvin maltillisia. Pro-malleilla ei siis yritetäkään saada nykyisiä Fenix 7:n käyttäjiä vaihtamaan kelloaan uuteen, vaan parannetaan hyvää mallia pikkuisen sieltä täältä.

Koska olemme arvostelleet jo aiemmin sekä edeltäjänsä, Fenix 7:n että tämän kellon rinnakkaismallin, Epix 2 Pron, oli kellon testaaminen kuin vanhaan tuttuun törmäisi.

Otimme Fenix 7 Pron käyttöön parin kuukauden ajaksi siten, että kelloa käytettiin paitsi treenatessa, mutta myös nukkuessa ja aivan arjessa - ympäri vuorokauden, koko testijakson ajan.

Garmin Fenix 7 Pro -mallisto

Garmin Fenix 7 Pro -mallisto on tarjolla kolmessa eri koossa: pienin malleista on Fenix 7s Pro, keskikokoinen on Fenix 7 Pro ja isoin malli on Fenix 7X Pro.

Kellot ovat ominaisuuksiltaan identtisiä: kaikissa niissä on taskulamppu (Fenix 7 -sarjassa taskulamppu löytyi vain suurimmasta, 7X -mallista) ja kaikista löytyy kellon kehyksiin upotettu, akkua lataava aurinkokenno.

Materiaalivalintoja on kaksi: kaikista malleista on tarjolla sekä "perusmalli" että safiirilasilla varustettu malli.

Mallien ainoat keskinäiset erot liittyvät kellon painoon, fyysiseen kokoon, näytön kokoon ja akkukestoon. Eli luonnollisesti isoimmat mallit (Fenix 7X Pro) painavat eniten, niissä on isoin näyttö ja pisin akkukesto. Pienin malli (Fenix 7s Pro) on sirompi ja siinä on hieman heikompi akkukesto. Lisäksi rannehihnan kiinnikkeen leveys on kaikissa kolmessa koossa eri.

Mallisto lyhyesti tiivistettynä:

  • Garmin 7s Pro | 42mm runko | 1,2" näyttö
  • Garmin 7 Pro | 47mm runko | 1,3" näyttö
  • Garmin 7X Pro | 51mm runko | 1,4" näyttö

Testissämme yksilö oli pienin malli, Garmin 7S Pro ja nimenomaan sen "tavallinen" versio, ilman safiirilasia.

Ulkonäkö ja muotoilu

Garmin Fenix 7 Pro on urheilukellon näköinen. Isolla U-kirjaimella. Kello kirkuu ulkonäöllään häpeilemättömästi sitä, että sen kantaja on hankkinut sen urheilua varten.

Garmin Fenix 7 Pro pöydällä

Muotoilun eräänlainen kulmikkuus ja vanhaa urheilukellojen muotokieltä mukaileva ideologia saattavat olla monille ostajaehdokkaille kynnyskysymys: joko Fenix 7 Pron ulkonäköä rakastaa - tai sitten sitä ei voi sietää.

Testissämme ollut kello oli Fenix 7 -malliston pienin, 42mm rungolla varustettu Fenix 7S Pro. Sen osalta "pienuus" on kovin suhteellinen käsite, sillä Fenix 7 Pro on kaikin puolin iso kello - se on varsin paksu kello ja pieninkään malleista ei ole millään muotoa sirorakenteinen.

Koostaan huolimatta Fenix 7 Pro solahti ranteeseen yllättävän mukavasti ja kellon koko unohtui hyvinkin pian. Paino ei asettunut missään vaiheessa testijaksoa ongelmaksi ja paksuuskin oli lopulta sopivan maltillisella tasolla - kello mahtui kuin mahtuikin myös kauluspaidan hihansuusta läpi.

Koko on kuitenkin hyvä pitää mielessä: vaikka olisitkin vakuuttunut omista testosteronitasoistasi, niin suurimman mallin (Fenix 7X Pro) uskottava kantaminen ranteessa vaatii jo todella isot ja paksut ranteet.

Garmin Fenix 7 Pro, kylki jossa on kaksi toimintopainiketta Garmin Fenix 7 Pro, kylki jossa on kolme toimintopainiketta

Kuten Fenix-sarjassa perinteisestikin, myös Fenix 7 Prosta löytyy viisi fyysistä toimintapainiketta. Kaksi painikkeista on sijoiteltu kellon oikeaan kylkeen ja kolme painikkeista sijaitsee kellon vasemmalla kyljellä.

Nappien määrää ei kannata kuitenkaan säikähtää: kaikkia kellon toimintoja voidaan ohjata myös kosketusnäytön kautta. Liikkujille fyysiset painikkeet taas tarjoavat omat etunsa: näyttöä ei tarvitse vilkuilla, kun tallennetaan vaikkapa juoksulenkin väliaikaa, kun painikkeista saa tehtyä kaikki tärkeimmät toiminnot.

Garmin Fenix 7 Pro, näyttö, jossa kellotaulun perustiedot näkyvillä

Näyttö on toteutettu Garminin perinteisellä MIP-teknologialla (memory in pixel), mutta sitä on kuitenkin uudistettu reippaalla kädellä. Näyttö on kosketusnäyttöteknologialla toteutettu, eli kaikkia kellon toimintoja voidaan käyttää haluttaessa kosketusnäytön avulla.

Tarkkuus näytöissä on suhteellisen matala: 7S Prossa 240x240, 7 Prossa 260x260 ja 7X Prossa 280x280 pikseliä.

MIP-näyttöteknologia on ehdottomasti eniten mielipiteitä Fenix 7 Prossa jakava tekijä. Näyttötekniikka on OLED-näyttöihin verrattuna himmeä, resoluutio ei ole kaksinen ja MIP-näyttö ei myöskään näytä kovin modernilta.

MIP-näytön hyödyt tulevat sitten muiden tekijöiden kautta: MIP-näyttö kuluttaa merkittävästi vähemmän akkua kuin moderni OLED-tekniikka. Lisäksi MIP-näyttöjen luettavuus kohtisuorassa auringonpaisteessa on usein parempi kuin muiden näyttötyyppien.

Ja tässä onkin Fenix 7 Pron ja Epix 2 Pron ainoa merkittävä ero: Epix 2 Pro -mallisto on käytännössä Fenix 7 Pro, mutta OLED-näytöllä.

Itse olen enemmän OLED-näyttöjen fani, mutta toisaalta arvostan Fenix 7 Pron hurjaa akkukestoa.

Tekniset tiedot

  • Näyttö
  • 42 mm: 1,2 tuumaa, 240x240
    47 mm: 1,3 tuumaa, 260x260
    51 mm: 1,4 tuumaa, 280x280
  • Paino
  • 42 mm: 47 grammaa
    47 mm: 56 grammaa
    51 mm: 68 grammaa
    42 mm / safiiri: 42 grammaa (ruostumaton teräs)
    47 mm / safiiri: 50 grammaa
    51 mm / safiiri: 61 grammaa
  • Suojaus
  • 10ATM
  • Ulkomitat
  • 42 x 42 x 14,1 mm
    47 x 47 x 14,5 mm
    51 x 51 x 14,9 mm
  • Rannekkeen koko
  • 20 / 22 / 26 mm
  • Akku
  • 11 / 18 / 28 vuorokautta (valmistajan ilmoittama, älykellotilassa)
  • Yhteydet
  • WiFi, Bluetooth, ANT+, NFC
  • Sensorit
  • Korkeusmittaus, kompassi, gyroskooppi, lämpömittari, veren happisaturaation mittaus, kiihtyvyysanturi, ilmanpaineen mittaus
  • Muuta
  • Sisäänrakennettu GPS, vesitiiviys 100m syvyyteen saakka
  • Hinta
  • 42 mm: noin 650 euroa
    47 mm: noin 650 euroa
    51 mm: noin 750 euroa
    42 mm / safiiri: noin 750 euroa
    47 mm / safiiri: noin 800 euroa
    51 mm / safiiri: noin 800 euroa

Istuvuus

Garmin Fenix 7 Pro on mielestäni istuvuudeltaan varsin hyvä, vaikka kello onkin kohtuullisen paksu.

Testissäni ollut malliston pienin malli (7S) asettui käteen yllättävän hyvin ja kello mahtui myös kauluspaidan hihansuista ulos (joka ei todellakaan ole tilanne kaikkien testaamieni kellojen kohdalla).

Istuvuutta auttaa se, että mukana toimitettava silikonihihna on rei’itetty varsin tiheästi, eli sopivan tiukkuuden/löysyyden saa säädettyä varsin vapaasti.

Garmin Fenix 7 Pro ranteessa, sivusta kuvattuna

Fenixin kanssa istuvuutta auttaa myös se, että kellon sensorit ovat erittäin herkät. Herkkyyden ansiosta kelloa voi haluttaessa pitää kädessä myös varsin löysällä - jopa niin löysällä, että kello lähes pyörii ranteessa ja tiedot saadaan silti luettua.

Käytettävyys

Garminin kelloissa käytettävyys on aina jonkinlainen haaste, etenkin huipputason kelloissa kuten Fenix 7 Prossa. Ongelma syntyy siis siitä, että kellossa on niin valtava määrä toimintoja, että niiden hahmottaminen on ensikertalaiselle väistämättä haastavaa.

Mitään varsinaisesti uutta Fenix 7 Pron käyttöliittymä ei tuo, vaikka käyttöliittymän ulkoasua onkin vuosien saatossa viilattu askel askeleelta eteenpäin. Vanhastakin Garminin kellosta Fenix 7 Prohon hyppäävä tuntee olonsa kotoisaksi - toiminnot toimivat samalla logiikalla kuin aina aiemminkin.

Kaikkia toimintoja voi ohjata joko fyysisillä toimintopainikkeilla tai kosketusnäytöllä - ihan sen mukaan, kumpaa sattuu itse suosimaan. Painikkeiden toimintalogiikan opettelussa menee ensikertalaiselle muutama viikko, mutta niiden omaksumisen jälkeen kelloa tulee pääsääntöisesti ohjattua painikkeiden avulla.

Kellon syvemmät asetukset, joihin tarvii päästä vain harvoin, on upotettu valikkorakenteiden pohjalle ja niiden löytäminen on toisinaan työn ja tuskan takana. Toisaalta täsmälleen samaa ongelmaahan ilmenee kaikissa vähänkään monipuolisemmissa järjestelmissä - mukaan lukien Android ja iPhone-puhelimet ja vaikkapa Windows. Onneksi näihin asetuksiin ei yleensä tarvi koskea lainkaan.

Älypuhelinsovellus

Olen vuosien saatossa testannut lukuisten älykellovalmistajien laitteita ja yksi merkittävä asia korostuu vuodesta toiseen: älypuhelinsovelluksen käyttöliittymä. Nykyaikaiset, etenkin arvokkaammat kellot keräävät niin valtavasti tietoa, että sen järkevä ja ymmärrettävä esittäminen vaatii vahvaa loppukäyttäjän ymmärtämistä.

Tässä Garmin on mielestäni kaikkia muita valmistajia askeleen edellä. Yhtiön Garmin Connect -älypuhelinsovellus onnistuu löytämään tasapainon helposti havainnollistettavalle päänäkymälle - ja käsittämättömän tarkoille, yksityiskohtaisille tiedoille. Sovellus on nykyisin täysin identtinen sekä iPhonella että Androidilla, kun valikkorakenteet siirtyivät sovelluksen alareunaan Androidillakin vuoden 2023 alkupuolella.

Garmin Connect -sovelluksen päivänäkymä Garmin Connect -sovelluksen päivänäkymä Garmin Connect -sovelluksen päivänäkymä Garmin Connect -sovelluksen päivänäkymä

Garminin älypuhelinsovellus on malliesimerkki hyvin suunnitellusta terveystietojen sovelluksesta, josta muiden valmistajien kannattaisi ottaa mallia.

Urheilussa

Garmin Fenix 7 Pro on tarkoitettu urheiluun. Piste. Sitä on aivan turha ostaa, jos haluat vain arjen terveystietojen, unen laadun ja sen sellaisen seurantaa ranteeseesi. Toki se osaa nekin, mutta kellon kova hintalappu muodostuu sen urheiluominaisuuksien vuoksi.

Fenix 7 Pron ja Epix 2 Pron julkaisun yhteydessä Garmin lisäsi uusiin kelloihinsa myös vuoren uusia urheilulajeja, yhteensä noin 30 uutta lajia.

Uusia lajeja on rukoiltu Garminilta jo vuosien ajan, mutta yhtiö on ollut asiassa jääräpäinen: jos lajeista ei saa lajinomaista dataa tuotua ulos, sitä ei lisätä. Nyt tilanne on muuttunut ja uudet lajit ovat eräänlaisia "nice to have" -lajeja. Niistä ei saa niin tarkkaa dataa ulos kuin vaikkapa juoksusta tai pyöräilystä, eikä kello osaa antaa treenivinkkejä vaikkapa luisteluun. Mutta uusien lajien ansiosta monipuolisempi liikunnan seuranta on vihdoin mahdollista, eikä erikoisempia lajeja tarvitse tunkea "Muu laji" -kategorian alle tilastoissa.

Garminin keräämän juoksulenkin tilastoja Garminin keräämän juoksulenkin tilastoja Garminin keräämän juoksulenkin tilastoja Garminin keräämän juoksulenkin tilastoja Garminin keräämän juoksulenkin tilastoja Garminin keräämän juoksulenkin tilastoja Garminin keräämän juoksulenkin tilastoja Garminin keräämän juoksulenkin tilastoja

Mutta perinteisistä Garminin "päälajeista", kuten juoksusta ja pyöräilystä, Fenix 7 Pron data on järisyttävän monipuolista. Juoksusta saa puristettua kaiken kuviteltavissa olevan tiedon ulos ja sitä voi myös analysoida varsin monipuolisesti.

Isoin pihvi löytyy kuitenkin Garminin tarjoamasta omasta analytiikasta: tieto vaikkapa arvioidusta puolimaratonin juoksuajasta ja sen kehityksestä viime kuukausina on valtavan näppärää tietoa, kun omaa treeniohjelmaa koettaa säätää kohdalleen.

Treeneistä irtoaa myös tietoa siitä, mitä kunnon osa-aluetta tehty treeni paransi ja kuinka paljon. Treenin jälkeen taas palautumiseen vaadittu aika on jo tuttu juttu, mutta erityisen ilahtunut olen Garminin arvokkaammista kelloista - kuten Fenix 7 Prosta - löytyvästä harjoitteluvalmius -tiedosta, joka osaa kertoa yksinkertaisesti sen, oletko valmis kiskaisemaan lenkkarit jalkaan vai pitäisikö viettää tämä päivä sohvalla.

Kaupungin keskustassa kävellyn kävelylenkin kartalta suurennos kuvassa suhteellisen harvinainen GPS-häiriö, jossa näyttää siltä, että olisin kipaissut korttelin sisällä, vaikka kävelin koko ajan suoraa jalkakäytävää

Antureiden tarkkuus Fenixissä on huikean tarkalla tasolla. Itse lenkkeilen paljon kaupungin keskustassa, jossa rakennukset aiheuttavat satelliittipaikannukseen helposti heittoa. Fenix 7 Pro ei häiriöistä juuri piitannut, vaan signaali pysyi varsin tarkasti kohdallaan. Vain muutamalla lenkillä näkyi, että olin kellon mielestä oikaissut korttelissa rakennuksen nurkan läpi, mutta niissäkin pituuden heitto oli korkeintaan parin metrin tasoa.

Sykkeenmittauksessa ranteesta on aina tietty viive, mutta Fenix 7 Prossa viive on varsin alhainen. Oman juoksutahdin sopeuttaminen halutulle sykealueelle heijastuu nopeasti ja korkeintaan sekunnin viiveellä kellotaulussa näkyvään sykkeeseen. Mitään erikoisia ongelmia en sykkeen seurannassa havainnut, joten Fenix 7 Pron osalta voisin sanoa, että sykedata on erittäin hyvin paikkaansapitävää - ja vastaa myös sykevyöllä mittaamieni lenkkien dataa.

Terveystiedot ja unen seuranta

Terveystietojen ja unen seuranta on Garminissa totutulla hyvällä tasolla. Stressitasojen tieto vastaa omien tuntemusteni tasoa varsin tarkasti - eli jos kello kertoo, että nyt pitäisi puhaltaa ja tuijottaa seinään, olen ehdottomasti samaa mieltä.

Kaikki Fenix 7 Pron terveysmittarit suhteutan yleensä niiden aiempaan dataan. Eli jos rento ja stressitön päivä on ollut stressipisteiltään jossain 20 ja 30 pisteen välillä (sadasta), tiedän, että 50 pisteen päivä tarkoittaa itselleni selkeästi stressaavampaa päivää. Kahden ihmisen keskinäistä dataa ei näissä mielestäni voi mitenkään mielekkäästi verrata, mutta oman kropan muutoksien seurantaan terveysdata on erinomaisen näppärää.

Stressikäyrät Stressitietoja

Unen seurannan osalta Fenix 7 Pro käytti ainakin vielä testijaksomme ajan Garminin vanhaa tuttua unialgoritmia. Se on varsinaisen unen laadun seurannan kannalta mielestäni hyvinkin oikeasuuntainen, mutta siinä on myös kaikki vanhat Garminin ongelmat jäljellä.

Unidataa yhdeltä yöltä Unidataa yhdeltä yöltä Unidataa yhdeltä yöltä

Garminin kellojen unen seurannan isoin ongelma on edelleen se, että kello "tunnistaa" nukahtamisen turhan helposti: sängyssä makoilu keskiyön aikaan, doomscrollatessa TikTokkia, on kellon mielestä lähes järkiään jo nukkumista. Ja vastaavasti tukevat tunnin päivätorkut sunnuntai-iltapäivänä eivät rekisteröidy lainkaan, koska ne nukuttiin "väärään aikaan".

Jos kuulut siihen epäilyttävään ihmisryhmään, joka nukahtaa välittömästi, kun pää osuu tyynyyn, on Garminin unidata todennäköisesti äärimmäisen tarkkaa. Meille muille tiedoista saa lähinnä irti sen, millainen unen laatu oli - unen kesto on puolestaan hieman nopanheittoa.

Akkukesto ja lataus

Kuten aiemmin mainittua, Fenix 7 Pro -mallistossa akkukesto riippuu täysin siitä, minkä kokoisen kellot olet valinnut.

Valmistaja ilmoittaa akkukeston seuraavasti:

  • Garmin Fenix 7S Pro: 11 vuorokautta
  • Garmin Fenix 7 Pro: 18 vuorokautta
  • Garmin Fenix 7X Pro: 28 vuorokautta

Aivan luvattuihin lukuihin en omissa testeissäni päässyt, vaan Fenix 7S:n osalta akkukesto asettui noin 7 vuorokauden tasolle. Kirkkaus oli säädettynä kellosta kirkkaimmalle tasolleen, koska testijakso tehtiin kesällä - ja mitattuja harjoituksia kerty keskimäärin noin tunnin verran vuorokaudessa.

Kaikissa Fenix 7 Pro -malleissa on nyt mukana myös aurinkokennolla latautuminen, joka toimii siis jatkuvasti kellon ollessa ranteessa. Edes kirkkaina kesäpäivinä ei kyseinen toiminto juurikaan tuonut lisäminuutteja akkukestoon, joten tavalliselle kuolevaiselle ominaisuus on suhteellisen turha. Päiväntasaajalla järjestettävään ultrajuoksutapahtumaan suuntaavan himoliikkujan vinkkelistä aurinkokenno voi toki tuoda yllättävänkin hyvän lisän kellon akkukestoon. Suomessa siitä ei riemua irtoa.

Epix 2 Pron ja Fenix 7 Pron osalta akkukestojen ero on selkeästi kaventunut sitten edellisten mallien - Fenix 7 Pron akkukesto on pysynyt samoissa tasoissa Fenix 7 kanssa, mutta Epix 2 Pro on parantanut akkukestoaan merkittävästi sitten Epix (gen 2) -mallin.

Garmin Fenix 7 Pro pohjasta kuvattuna, jossa näkyy kellon latausliitin

Latauksen osalta Fenix 7 Pro ei vaikuta nopeutuneen edeltäjäänsä nähden, vaikka Epix 2 Pron osalta latausnopeus paranikin merkittävästi. Valinta on varsin mielenkiintoinen on yksi eroista Epixin ja Fenixin välillä, joka ei paljastunut tuotten teknisistä tiedoista. Akun täyteen lataaminen kestää Fenix 7 Prossa noin kahden tunnin ajan, riippuen mallista (Epix 2 Pron latausajan ollessa noin tunnin).

Muut havainnot

Garminin kaikki älykellot käyttävät Garminin omaa käyttöjärjestelmää, joka ei ole millään muotoa suunniteltu ns. oikeiden älykellojen käyttöjärjestelmäksi. Tällä tarkoitan siis sitä, että jos älykellon mieltää laitteeksi, johon asennetaan sovelluksia samalla tavalla kuin vaikkapa kännykkään, niin ei, Garmin Fenix 7 Pro ei ole älykello.

Eli Fenixiin ei voi asentaa Facebookia, piirto-ohjelmaa eikä edes TikTokkia.

Älyominaisuudet on kellossa rajoitettu siihen, että puhelimelta saapuvat ilmoitukset voidaan lukea suoraan kellon näytöltä, viestiin voi vastata etukäteen tehdyillä viestipohjilla ja kelloa voidaan käyttää lähimaksujen maksamiseen (jos pankkisi tukee Garmin Pay -maksuja - mm. Nordea tukee niitä). Musiikin offline-lataaminen Spotifysta suoraan kelloon onnistuu sekin, jos puhelinta ei jostain syystä halua kuljettaa lainkaan mukana.

Vastapainona Garminin kellojen akkukestot pyyhkivät lattiaa "oikeilla" älykelloilla mennen tullen: Fenix 7 Pron akkukesto venyy jopa kuukauteen, kun tyypillinen Applen älykellon akku kestää alle vuorokauden.

Pieni, mutta ilahduttava uusi toiminto Fenix 7 Prossa oli sen integroitu taskulamppu. Vaikka asia voi kuulostaa naurettavan pieneltä, tuota kellon rungon yläreunassa olevaa LED-lamppua tuli käytettyä valtavan usein - ja se on ehdottomasti ominaisuus, jonka haluaisin jatkossa kaikkiin kelloihin.

Vertailu: Fenix 7 vs Fenix 7 Pro

Kuten todettua, Fenix 7 Pro on lopulta vain pienehkö päivitys edeltäjäänsä nähden. Ohjelmiston osalta kelloissa ei ole mitään eroja, sillä kaikki Fenix 7 Pron mukanaan tuomat uudistukset ohjelmistoon on julkaistu sittemmin päivitysten muodossa myös Fenix 7 -malleille.

Isoimmat uudistukset ovatkin laitteistossa itsessään. Näkyvin uudistus on tietysti erinomaisen, fyysisen taskulampun tuominen mukaan kaikkiin Fenix 7 Pro -malleihin - aiemmin taskulamppu löytyi ainoastaan Fenix 7X -mallista.

Matriisinäyttö on Pro-malleissa hieman parantunut ja sen luettavuus on paremmalla tasolla aiempaan nähden. Sykettä mittaavat komponentit on päivitetty aavistuksen verran tarkempiin komponentteihin ja samoin GPS-signaalia mittaava piiri on uudistettu piirun verran tarkempaan malliin. Syketietojen ja GPS:n tarkkuuden osalta itselläni ei ollut mitään moittimista vanhemman Fenix 7:nkaan osalta, joten tältä osin uudistukset ovat varsin pieniä.

Lisäksi kaikissa Fenix 7 Pro -malleissa on nyt mukana aurinkokenno, kun vanhemmissa Fenix 7 -sarjan kelloissa "Solar"-vaihtoehto oli oma, erillinen mallinsa. Aurinkokennon mukanaan tuoma hyöty akkukeston osalta on mielestäni jokseenkin minimaalinen, joten tavallaan on ilahduttavaa, että Garmin ei yritäkään enää niistää toiminnosta lisähintaa.

Yhteenveto

Garmin Fenix 7 Pro on minimaalisen pieni päivitys jo ennestään mainioon Fenix 7 -malliin nähden. Näkyvin uudistus on aavistuksen verran parempi MIP-näyttö sekä hauska ja yllättävän hyödyllinen taskulamppu.

Fenix 7 Pro kosiskelee vain ja ainoastaan yhtä yleisöä: himoliikkujia, jotka juoksevat säännöllisesti maratoneja tai tekevät viikon mittaisia vaelluksia. Tuohon tarpeeseen Garmin Fenix 7 Pro vastaa erinomaisesti: siitä löytyvät kaikki mahdolliset ominaisuudet, joita treeneihin voi kaivata. Samalla kellon akkukesto on järisyttävän hyvä - ja säätämällä asetuksia, kellon akkukeston saa tarvittaessa venymään yli kuukauden mittaiseksi.

Älykellona Fenix 7 Pro ei ole kovinkaan monipuolinen: kaikki Garminin kellot ovat käytännössä urheilukelloja, kourallisella älytoimintoja. Facebookia ei näillä kelloilla selata, mutta WhatsApp-viestit voi sentään lukea suoraan kellon näytöltä.

Tavalliselle kuolevaiselle Fenix 7 Pro ei tarjoa hirveästi mitään sellaista, minkä vuoksi kellosta kannattaisi maksaa 700 euroa. Mutta omassa kohderyhmässään Fenix 7 Pro on lähes täydellinen kello.

Vaihtoehdot

Kuten useaan kertaan todettua, Garmin Fenix 7 Pron kohderyhmä ovat aktiiviliikkujat, mielellään himoliikkujat.

Jos etsit pikemminkin älykelloa, eli kelloa johon voi asentaa vuoren sovelluksia ja jolla voi selata vaikkapa Facebookia suoraan kellotaulusta, suosittelemme tutustumaan Samsung Galaxy Watch 5 Pron arvosteluumme ja unohtamaan Garminin tuotteet.

Jos taas tiedät, että urheilukello on se, mitä olet etsimässä, ollaan oikeilla jäljillä.

Garminin omaa mallistoa ajatellessa, nousee Fenix 7 Prolle muutama selkeä vaihtoehto esiin. Ensinnäkin sen lähes identtinen sisarmalli Garmin Epix 2 Pro tarjoaa huikean OLED-näytön Fenixin MIP-näytön sijaan - mutta samalla akkukesto heikkenee ja hintalappu nousee jonkin verran kovemmaksi.

Jos taas budjetti pohdituttaa, on tarjolla useampikin vaihtoehto: Garmin Forerunner 965 tarjoaa lähes samat toiminnot kuin Fenix 7 Prokin, mutta selkeästi halvemmalla. Kompassit, taskulamput ja sen sellaiset jäävät pois, mutta hintalappukin kevenee selkeästi.

Toinen tiukemman budjetin vaihtoehto on se, että ostaa suosiolla edeltäjän, eli Garmin Fenix 7:n. Erot Pro-mallin ja edeltäjän välillä ovat minimaalisen pienet - ja perusmallia alkaa saamaan toisinaan varsin hyvillä tarjoushinnoilla. Myös Epix (gen 2) osalta pätee sama: se on käytännössä edeltäjänsä, Fenix 7:n sisarmalli, mutta OLED-näytöllä - ja senkin hinta on laskenut tasaisesti alaspäin.

Plussat

  • Huikea akkukesto
  • Erinomainen taskulamppu
  • Tarkka ja nopea GPS
  • Laajat terveys- ja liikuntatiedot
  • Treeniohjelmat
  • Kestävä ja tukeva rakenne
  • Selkeä ja monipuolinen älypuhelinsovellus

Miinukset

  • Vanhentunut MIP-näyttöteknologia
  • Hidas latautumaan
  • Lataamiseen vaaditaan Garminin oma johto
  • Rajalliset älytoiminnot
  • Hinta (varauksin)

Garmin Fenix 7 Pro

Kokemuksia tästä tuotteesta? Kommentteja arvostelusta? Kerro!

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.