Android 12 -päivitykset: Näille puhelimille sen saa (tilanne 9.4.2022)

Petteri Pyyny
9. huhtikuuta, 2022 16:59

Googlen viimeisin suuri käyttöjärjestelmäpäivitys on lokakuussa 2021 julkaistu Android 12. Isolle osalle viime vuosina julkaistuista Android-kännyköistä uutuus onkin tulossa päivityksenä. Listaamme tällä sivulla puhelimet, joihin tuleva käyttöjärjestelmäpäivitys on tietojemme mukaan tulossa.
Olemme lisäksi käyneet läpi tarkkaan uudistuksia, joita Android 12 tuo tullessaan, joten kannattaa perehtyä myös tuohon puoleen.
Alla olevat listat pohjautuvat sekä valmistajien omiin lupauksiin että moniin lähteisiin, mm. AndroidUpdateTracker -sivuston listaukseen sekä mm. Googlen listaan beta-ohjelmaan hyväksytyistä laitteista.
Näin kevään 2022 edetessä voidaan todeta tilanteen päivitysten osalta olevan hyvinkin mielenkiintoinen. Samsung on puskenut päivityksiä mallistoonsa valtavalla vauhdilla ja yhtiöllä on enää suhteellisen pieni osa sen mallistosta päivittämättä.
OnePlus on saanut päivitettyä tuoreimmat lippulaivamallinsa, mutta 7-sarja sekä Nord-luokan puhelimet odottavat edelleen päivityksiä. Pienistä valmistajista Asus on varsin hyvällä uralla päivitysten osalta ja Sony koko Euroopassa myynnissä olevan mallistonsa jo ajan tasalle.
Laajalla mallistolla liikenteessä olevista toimijoista Xiaomi onselkeästi Samsungia jäljessä, vaikak yhtiö onkin osaan mallistoonsa tuonut päivitykset jo varsin nopeastikin.
Murheenkryynit listalla ovat Motorola, joka on hädintuskin saanut päivityksiä edes alkamaan sekä Nokia, jonka päivitystilanne on sekin varsin surullinen.


Asus

Päivitys on jo julkaistu:

Näille malleille päivitys on luvattu julkaista:


Fairphone

Näille malleille päivitys on luvattu julkaista:


Google

Päivitys on jo julkaistu:


Honor

Päivitys on jo julkaistu:

Näille malleille päivitys on luvattu julkaista:

Motorola

Päivitys on jo julkaistu:

Näille malleille päivitys on luvattu julkaista:


Nokia

Päivitys on jo julkaistu:

Näille malleille päivitys on luvattu julkaista:


OnePlus

Päivitys on jo julkaistu:

Beta-versio saatavilla:

Näille malleille päivitys on luvattu julkaista:


Samsung

Päivitys on jo julkaistu:

Näille malleille päivitys on luvattu julkaista:


Sony

Päivitys on jo julkaistu:

Xiaomi

Päivitys on jo julkaistu:

Näille malleille päivitys on luvattu julkaista:


Jos et tiedä, mikä Android-versio puhelimessasi on, voit selvittää kännykkäsi Android-version helposti oppaamme avulla.
Päivitetty 5.10.2021: Android 12 on nyt virallisesti julkaistu ja se on saatavilla jo Googlen Pixel -laitteille. Päivitimme samalla listauksen siten, että erikseen mainitaan mallit, joille on jo beta-versio saatavilla.
Päivitetty 29.11.2021: Saimme Samsungilta laajan listauksen tarkennetuista ajankohdista puhelinten Android 12 -päivitysten osalta. Tarkennettu listaa siis Samsungin osalta.
Päivitetty 29.12.2021: Iso määrä uusia luvattuja laitteita lisätty listalle. Päivitetty jo julkaistut Android 12 -päivitykset mm. Samsungin, Asuksen ja Nokian osalta.
Päivitetty 12.1.2022: Iso määrä Android 12 -julkaisuja lisätty päivitetyiksi, mm. Nokialta, Sonylta ja Samsungilta.
Päivitetty 7.2.2022: Xiaomin lista tarkentunut, Samsungin julkaistut päivitykset listattu, Honorin aikataulu tärmennetty, Motorolan osalta tilanne päivitetty.
Päivitetty 9.4.2022: Päivitetty kaikkien valmistajien osalta iso määrä laitteita, päivityslupauksia ja tilanteita.

Lue myös nämä
Tägit
Android 12 Android Nokia Sony Xiaomi Samsung OnePlus Asus Google Pixel Motorola
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.