Android 10 -päivityksen jakelu aloitettu Motorola Moto G7 Plus -puhelimelle

1
Janne Yli-Korhonen

Android 10 -päivityksen jakelu aloitettu Motorola Moto G7 Plus -puhelimelle
Motorola on saanut Android 10 -käyttöjärjestelmäpäivityksen valmiiksi muutamalle yrityksen Android One -ohjelmaan kuuluvalle puhelimelle. Päivitys on saapunut Motorola One Powerille, Motorola One Visionille sekä Motorola One Actionille.

Moto G7 Plus on siis neljäs Motorolan puhelin, jolle Android 10 saapuu. Päivityksen jakelu on aloitettu Brasiliassa, joka on tärkeä markkina-alue Motorolalle. Päivitys todennäköisesti saapuu muualla maailmassa jakeluun tulevien päivien ja viikkojen aikana.

Moto G7 Plus on ensimmäinen Moto G-sarjan puhelin, jolle päivitys saapuu ja samalla myös ensimmäinen Motorolan puhelin, joka ei kuulu Android One -ohjelmaan.

Viime vuoden marraskuun aikana Motorola toi Moto G8 Plussan Suomessa myyntiin, joka on Moto G7 Plussan seuraaja. Tämä uudempi puhelin odottaa myös edelleen Android 10 -päivityksen saapumista. Android 10 -päivityksen oletetaan saapuvan myös muille Moto G7 -malleille sekä muutamille muille Motorolan puhelimille, mutta aikataulusta ei ole selvyyttä.



Hieman parannusta asiaan antaa Motorola One Hyper -puhelin, jossa on Android 10 valmiina. Tämä puhelin saapuu myyntiin Suomessa 3. helmikuuta 369 euron suositushinnalla.

Android 10:n myötä Moto G7 Plus saa muun muassa käyttöjärjestelmän laajuisen tumman tilan, paremman elenavigoinnin sekä paremman yksityisyyden hallinnan.

Motorolan puhelimia Suomessa:


Katso myös:


Tämä artikkeli sisältää yhteistyökumppaneiden linkkejä. Tuotteen hinta ei muutu, mutta saamme mahdollisesti siitä pienen komission.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.