Elisan 5G-verkko toimii nyt Heinolassa

Janne Yli-Korhonen

Elisan 5G-verkko toimii nyt Heinolassa
Elisa on jälleen saanut 5G-verkon toimimaan uudella paikkakunnalla. Tällä kertaa vauhdikkaista nopeuksista pääsee nauttimaan Heinola, joka on jo 18. Elisan 5G-paikkakunta.

"Nopean ja tehokkaan nettiyhteyden merkitys on korostunut viime aikoina entisestään, kun kodeissa työskennellään etänä, opiskellaan ja käytetään normaalia enemmän tietoliikennepalveluita. Hienoa, että saamme 5G:n heti ensimmäisessä vaiheessa palvelemaan keskustan lisäksi myös muissa kaupunginosissa asuvia heinolalaisia", Heinolan kaupunginjohtaja Jari Parkkonen iloitsee.

Elisan 5G-verkko ylettyy aina Hoilosta Heinolan kirkonkylälle ja Kouvolan tien (46) yli, peittäen Heinolan keskustan ja ulottuen muun muassa Tommolan, Asemantauksen, Pyhättömän ja Kaakonlammen alueille.

Elisan 5G verkko heinolassa huhtikuussa 2020

Heinolassa on myös mahdollista käyttää Elisan 5G Kotinettiä, joka on erinomainen vaihtoehto pientaloasujille, jotka eivät saa tai halua kotiinsa kuitu- tai kaapelimodeemiyhteyttä.



"5G:n suosio on kasvanut nopeasti sitä mukaa kun verkko on laajentunut uusille paikkakunnille. Ihmiset ovat pystyneet kokemaan käytännössä sen, mitä supernopea mobiiliyhteys tarkoittaa. Myös 5G-päätelaitteet yleistyvät nopeasti. Kun vielä vuosi sitten 5G oli useimmalle tuntematon juttu, nyt se on monelle jo arkipäivää", Elisan Hämeen alueen aluejohtaja Kalle Lehtinen kertoo.

Elisa on avannut 5G-verkkoja tähän mennessä Helsinkiin, Espooseen, Tampereelle, Vantaalle, Ouluun, Turkuun, Jyväskylään, Lahteen, Kuopioon, Poriin, Kouvolaan, Joensuuhun, Vaasaan, Seinäjoelle, Raumalle, Raisioon, Heinolaan ja Kuusamoon.

Elisan kuuluvuuskartan näet tästä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -30%

Xiaomi Poco F5 – hinta laskenut -26%

Xiaomi Poco F5
349 € Summ
431 € Proshop
467 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 469 €

Sony Xperia 10 V – hinta laskenut -22%

Sony Xperia 10 V
349 € Elisa
449 € Power
751 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 449 €

OnePlus Nord CE4 – hinta laskenut -20%

OnePlus Nord CE4
309 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 384 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.