Petteri Pyyny
27. syyskuuta, 2026 21:31
Google julkaisi uusimman suuren Android-käyttöjärjestelmän version, Android 17:n kesäkuussa 2026.
Kuten tavallista, päivitys saapui ensimmäisenä Googlen omille Pixel-puhelimille. Mutta muutkin valmistajat ovat olleet tällä kertaa varsin nopeita ensimmäisten päivitystensä osalta.
Xiaomi sai päivityksen parille puhelinmallilleen julkaistua jo heinäkuussa ja Motorola seurasi perässä elokuussa.
Myös Sony ja Samsung ovat saaneet ovat päivitysjunansa liikkeelle mallikkaasti. Mutta näin syyskuun 2026 lopulla päivitys on julkaistu vasta lähinnä parin viime vuoden aikana julkaistuille huippupuhelimille.
Eli keskihintaisten puhelinten ja etenkin edullisimpien puhelinten omistajien pitänee odotella vielä pitkälle vuoden 2027 puolelle ennen päivityksen ilmestymistä omalle puhelimelle.
Veikkaamme, että hitaimmat valmistajat saavat osalle tuetuista puhelimistaan Android 17 -päivityksen julkaistua vasta, kun Android 18 on jo julkaistu kesällä 2027.
Alla on lista kännyköistä, joille Android 17 -päivitys on luvattu joko virallisesti kännykkävalmistajan toimesta tai sitten päivityslupauksen suhteen on tehty oletuksia siitä, miten valmistaja on yleensä tietyn hintapisteen mallejaan päivittänyt. Listamme perustuu osittain valmistajien kotisivujen tietoihin, osittain taas Android Update Tracker -sivuston tietoihin, osittain omaan mutuumme.
Mikäli puhelintasi ei löydy listalta, on hyvin todennäköistä, että se ei tule enää saamaan lainkaan Android 17 -päivitystä. Uutta puhelinta kannattaa metsästää kännyköiden tietokannastamme sekä tietysti arvosteluistamme.
Tulemme päivittämään listaa säännöllisesti, kun loputkin valmistajat etenevät Android 17 -päivityksissään.
Näille malleille päivitys on luvattu julkaista:
Näille malleille päivitys on luvattu julkaista:
Näille malleille päivitys on luvattu julkaista:
Päivitys on jo julkaistu:

Beta-versio saatavilla:
Näille malleille päivitys on luvattu julkaista:
Samalla listamme on ensimmäinen, jossa pyrimme ylläpitämään tietoa myös OnePlussan korvaajiksi Suomessa pyrkivistä Oppon ja Realmen malleista.