Uutisarkisto

Peruspuhelimiin panostaminen saattoi olla Nokian fiksuimpia päätöksiä 25 Peruspuhelimiin panostaminen saattoi olla Nokian fiksuimpia päätöksiä

Peruspuhelimiin panostaminen saattoi olla Nokian fiksuimpia päätöksiä

Maailman suurimman puhelinvalmistajan eli Nokian uusi älypuhelinstrategia oli eittämättä mobiilialan viime vuoden puhutuin aihe. Älypuhelimet ovat muutenkin median fokuksessa, mutta onko niille annettu liian suuri painoarvo. Tero Kuittinen ...

Sonera laskee kännysurffailun hintoja ulkomailla 5 Sonera laskee kännysurffailun hintoja ulkomailla

Sonera laskee kännysurffailun hintoja ulkomailla

Sonera on kertonut laajentavansa Netti ulkomailla -palvelua kattamaan koko Euroopan nykyisten Pohjoismaiden ja Baltian lisäksi.

Microsoft haluaa tietää pahimmat Android-kokemuksesi 18 Microsoft haluaa tietää pahimmat Android-kokemuksesi

Microsoft haluaa tietää pahimmat Android-kokemuksesi

Viime viikolla tietoturvayhtiö Symantec julkaisi tiedon, jonka mukaan jopa viisi miljoonaa Android-puhelinta olisi saanut haittaohjelmatartunnan viheliäiseltä sovellukselta. Microsoftilla ollaan päätetty ottaa kaikki ilo irti tapauksesta. ...

Seuraava Windows Phone -päivitys tuo Skypen ja Google+:n? 4 Seuraava Windows Phone -päivitys tuo Skypen ja Google+:n?

Seuraava Windows Phone -päivitys tuo Skypen ja Google+:n?

Windows Phone -alustan huhutaan saavan tuen uusille viestintäpalveluille seuraavan Tangoksi nimetyn päivityksen myötä. Huhut kertovat Tangon sisältävän Skypen sekä Google+:n.

Samsungilta uusi Galaxy S -malli tuplaytimellä 12 Samsungilta uusi Galaxy S -malli tuplaytimellä

Samsungilta uusi Galaxy S -malli tuplaytimellä

Samsungilla ei ilmeisesti ole vielä tarpeeksi erilaisia versioita yhtiön ensimmäisestä Galaxy-sarjan lippulaivasta, sillä yhtiön odotetaan julkaisevan Galaxy S Advance -mallin ensi kuun Mobile World Congress -messuilla. Ominaisuuksiensa ...

Nokia Belle viimein jakoon helmikuun kahdeksas? 11 Nokia Belle viimein jakoon helmikuun kahdeksas?

Nokia Belle viimein jakoon helmikuun kahdeksas?

Viimeisimpien tietojen mukaan Nokia on tuomassa Belle-nimellä tunnetun tuoreimman käyttöjärjestelmäpäivityksen jakoon ensi kuun kahdeksas päivä.

Nokia vakuuttaa Lumian akkuongelmien olevan korjattu 2 Nokia vakuuttaa Lumian akkuongelmien olevan korjattu

Nokia vakuuttaa Lumian akkuongelmien olevan korjattu

Nokialta kerrotaan, että yhtiön julkaisemat päivitykset ovat korjanneet käyttäjien Lumia 800 -puhelimissa havaitsemat epänormaalin nopeaan akunkulutukseen johtaneet ongelmat.

Uusista Nokia N8 -älypuhelimista löytyy Belle 12 Uusista Nokia N8 -älypuhelimista löytyy Belle

Uusista Nokia N8 -älypuhelimista löytyy Belle

Nokia on päivittänyt tehtailta toimitettavien Nokia N8 -älypuhelinten käyttöjärjestelmän Nokia Belleen. Muutkin Anna-älypuhelimet ovat saaneet päivityksen. Nokia on siis aloittanut päivitettyjen puhelinten toimitukset, joten kauppoihin niiden ...

Nokia Lumia 910 listattu hollantilaisen verkkokaupan sivuilla? 5 Nokia Lumia 910 listattu hollantilaisen verkkokaupan sivuilla?

Nokia Lumia 910 listattu hollantilaisen verkkokaupan sivuilla?

Nokia Lumia 900:n julkistuksen jälkeen on keskusteltu siitä, tuleeko se Eurooppaan. Lisäksi venäläisbloggari Eldar Murtazin vihjaili, että markkinoille olisi tulossa toinenkin Lumia 900 -sarjaan kuuluva malli. Kerroimme aiemmin, että Carphone ...

Qualcomm aloittaa Android-pelien kehityksen 3 Qualcomm aloittaa Android-pelien kehityksen

Qualcomm aloittaa Android-pelien kehityksen

Siruvalmistaja Qualcomm julkaisi aiemmin tässä kuussa GameCommandiksi kutsutun Android-sovelluksen, johon liittyen yhtiö on investoinut myös oman pelistudion rakentamiseen. GameCommandin ajatuksena on tarjota keskitetty kauppapaikka, jonka ...

Applen tuotteiden eettisyys kyseenalainen 34 Applen tuotteiden eettisyys kyseenalainen

Applen tuotteiden eettisyys kyseenalainen

The New York Times julkaisi eilen verkkosivuillaan kattavan uutisen, jonka perusteella Apple painostaa sopimusvalmistajiaan tekemään töitä työturvallisuuden kustannuksella. Lehden mukaan valmistajat joutuvat tekemään tarkan selonteon paljonko ...

Steam-pelipalvelu tulee Androidille ja iOS:lle 8 Steam-pelipalvelu tulee Androidille ja iOS:lle

Steam-pelipalvelu tulee Androidille ja iOS:lle

Valve on ilmoittanut julkaisevansa pian Steam App -sovelluksen Androidille ja iOS:lle. Uusi kännykkäsovellus mahdollistaa pelien oston kännykän kautta, kuvankaappausten tarkastelun sekä chatin ja käyttäjäryhmät. "Kavereiden pelaamien pelien ...

Missä on Androidin navigointi, Google? 35 Missä on Androidin navigointi, Google?

Missä on Androidin navigointi, Google?

Älypuhelimien tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluvat nykyisin tietysti puhelin- ja tekstiviestiominaisuuksien lisäksi verkkoselain, sovelluskaupat sekä kartta- ja navigointipalvelut. Googlen Android-alustalla kaksi ensiksi mainittua on hyvällä ...

Samsung oli älypuhelimissa maailman suurin viime vuonna 6 Samsung oli älypuhelimissa maailman suurin viime vuonna

Samsung oli älypuhelimissa maailman suurin viime vuonna

Samsung Electronics julkaisi tänään osavuosikatsauksensa. Korealaisen yrityksen puhelinbisnes jatkoi vahvaa kasvuaan. Älypuhelimia myytiin viimeisen kvartaalin aikana 30 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Nokian myynti tippui samaan aikaan ...

Siilasmaa nousemassa Ollilan seuraajaksi 8 Siilasmaa nousemassa Ollilan seuraajaksi

Siilasmaa nousemassa Ollilan seuraajaksi

F-Securen perustaja ja Nokian hallituksen jäsen Risto Siilasmaa on nousemassa Nokian hallituksen puheenjohtajaksi. Nimitysvaliokunta tulee ehdottamaan Siilasmaata yhtiön seuraavaksi puheenjohtajaksi Jorma Ollilan tilalle. Nimitys vahvistetaan ...

Nokia julkisti osavuosikatsauksen ja Lumia-sarjan myyntiluvut 19 Nokia julkisti osavuosikatsauksen ja Lumia-sarjan myyntiluvut

Nokia julkisti osavuosikatsauksen ja Lumia-sarjan myyntiluvut

Nokia julkisti hetki sitten osavuosikatsauksen, jossa käsitellään vuoden 2011 viimeistä neljännestä. Nokian tulos odotetusti romahti, mutta ei aivan pessimistisimpien arvioiden mukaan. Yhtiö kertoi myös hieman odottamattomasti jo Lumia-sarjan ...

Nokia Lumia 900 tulee myyntiin Yhdysvalloissa polkuhinnoin 28 Nokia Lumia 900 tulee myyntiin Yhdysvalloissa polkuhinnoin

Nokia Lumia 900 tulee myyntiin Yhdysvalloissa polkuhinnoin

Verkkolehti BGR:n saamien tietojen mukaan Nokian CES-messuilla esittelemä Lumia 900 -älypuhelin tulee myyntiin Yhdysvalloissa maaliskuussa. Puhelimen hinta on sivuston mukaan AT&T:n kahden vuoden kytkysopimuksen kautta ostettuna 99,99 dollaria. ...

Nokia myynyt jo 1,5 miljardia Series 40 -puhelinta 3 Nokia myynyt jo 1,5 miljardia Series 40 -puhelinta

Nokia myynyt jo 1,5 miljardia Series 40 -puhelinta

Nokia on tänään tiedottanut yhdestä "sen historian suurimmasta merkkipaalusta". Matkapuhelinjätti on toimittanut jo 1,5 miljardia Series 40 -puhelinta. Historiallinen puhelin oli Asha 303 ja se myytiin 21-vuotiaalle Mayara Rodriguesille ...

Viat kiusaavat Lumia-puhelimien omistajia 62 Viat kiusaavat Lumia-puhelimien omistajia

Viat kiusaavat Lumia-puhelimien omistajia

Nokian viime vuoden lopulla esittelemät Windows Phone -puhelimet ovat keränneet testaajilta kiitoksia, mutta kuluttajat ovat löytäneet niistä vikoja, joita on harmiteltu Nokian tukifoorumilla. Eniten vioista on raportoitu kärkimalli Lumia ...

Tilasto: HTC on Windows Phone -valmistajien ykkönen 6 Tilasto: HTC on Windows Phone -valmistajien ykkönen

Tilasto: HTC on Windows Phone -valmistajien ykkönen

Mikäli OccasionalGamerin tilastoihin on luottaminen, niin HTC:n malleja on myyty parhaiten muihin Windows Phone -puhelimiin verrattuna. Taiwanilaisvalmistaja pitää hallussaan noin 55 prosenttia Windows Phonen kokonaismarkkinoista. OccasionalGamerin ...

Tutkijat kehittivät älypuhelimiin virtuaalisen projektorin 6 Tutkijat kehittivät älypuhelimiin virtuaalisen projektorin

Tutkijat kehittivät älypuhelimiin virtuaalisen projektorin

Calgaryn, Münchenin ja Columbian yliopistojen tutkijat ovat kehittäneet tekniikan, jonka avulla älypuhelimen näytöllä esitettävän kuvan saa projisoitua tietokoneen näytölle. Tekniikka käyttää hyväkseen langatonta WLAN-teknologiaa, joten sitä ...

Verkkokauppa: Nokia Lumia 900 tulee Eurooppaan 9 Verkkokauppa: Nokia Lumia 900 tulee Eurooppaan

Verkkokauppa: Nokia Lumia 900 tulee Eurooppaan

Nokian CES-messuilla esittelemä Lumia 900 -älypuhelin on tulossa Eurooppaan kesäkuussa. Tieto ilmenee Carphone Warehousen verkkokaupan sivuilta. Lumia 900 tulee myyntiin Yhdysvalloissa AT&T-operaattorin kautta todennäköisesti maaliskuun ...

Windows Phone Tango ratkaisee Nokian kloonien sota -ongelman? 2 Windows Phone Tango ratkaisee Nokian kloonien sota -ongelman?

Windows Phone Tango ratkaisee Nokian kloonien sota -ongelman?

Windows Phonen uusi versio saapunee älypuhelimiin tämän vuoden toisen neljänneksen aikana. Tangoksi kutsuttu alustaversio vaatii The Vergen tietojen mukaan puhelimesta vähintään 256 megatavua RAM-muistia. Tangon on lisäksi raportoitu sisältävän ...

Tutkijat yhdistivät aurinkokennon puhelimen näyttöön 4 Tutkijat yhdistivät aurinkokennon puhelimen näyttöön

Tutkijat yhdistivät aurinkokennon puhelimen näyttöön

Cambridgen yliopiston tutkimusryhmä on kehittämässä teknologiaa, jonka avulla älypuhelinten akut saadaan ladattua OLED-näytön hukkavalosta. Tutkimusten mukaan OLED-näyttöjen tuottamasta valosta vain 36 prosenttia on katselijan kannalta hyödyllistä. ...

Apple vie Galaxy Nexuksen oikeuden tutkittavaksi 19 Apple vie Galaxy Nexuksen oikeuden tutkittavaksi

Apple vie Galaxy Nexuksen oikeuden tutkittavaksi

Apple on jälleen kerran haastanut Samsungin oikeuteen Saksassa. Tällä kertaa kyse on Samsungin ja Googlen yhdessä laatimasta Galaxy Nexuksesta ja sen näyttölukituksen avaamisesta. Apple ei ole aiemmin hyökännyt Nexus-malleja vastaan. Galaxy ...

Samsung peruu puheitaan käyttöjärjestelmiensä yhdistämisestä 2 Samsung peruu puheitaan käyttöjärjestelmiensä yhdistämisestä

Samsung peruu puheitaan käyttöjärjestelmiensä yhdistämisestä

Samsung on perunut yhtiön edustajan aiempia lausuntoja, joiden mukaan Samsungin oma Bada sekä Intelin kanssa yhteistyössä kehitetty Tizen tullaan sulauttamaan toisiinsa. Uuden lausunnon mukaan järjestelmien yhdistämistä harkitaan yhtenä vaihtoehtona. ...

Sony Ericsson ilmoitti satojen miljoonien tappioista 6 Sony Ericsson ilmoitti satojen miljoonien tappioista

Sony Ericsson ilmoitti satojen miljoonien tappioista

Sony Ericssonin satoihin miljooniin euroihin nousevat tappiot yllättivät jopa analyytikot, jotka vielä aiemmin odottivat yhtiöltä positiivista tulosta.

Nokia julkaisi Lumia 800:n akkukorjauksen toisen osan 16 Nokia julkaisi Lumia 800:n akkukorjauksen toisen osan

Nokia julkaisi Lumia 800:n akkukorjauksen toisen osan

Nokia on julkaissut Lumia 800 -puhelimille aiemmin lupaamansa toisen päivityksen, jonka pitäisi korjata osassa puhelimia havaitut akunkeston ongelmat.

Vierailtua: PESTI 2012 - tekniikan alan työmarkkinapäivät 15 Vierailtua: PESTI 2012 - tekniikan alan työmarkkinapäivät

Vierailtua: PESTI 2012 - tekniikan alan työmarkkinapäivät

Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan ja Oulun Teekkariyhdistys ry:n järjestämä PESTI-päivä on vuosittainen tapahtuma, jossa Suomen teknologia-alan yritykset markkinoivat itseään tuleville työntekijöille, ja opiskelijat voivat vuorostaan ...

Nokia N9:lle luvassa pieni mutta tärkeä PR1.3-päivitys 2 Nokia N9:lle luvassa pieni mutta tärkeä PR1.3-päivitys

Nokia N9:lle luvassa pieni mutta tärkeä PR1.3-päivitys

Nokian N9-puhelimelle tarkoitetun ison PR1.2-päivityksen beta-version jakelu kehittäjille on alkamassa. Samalla Nokialta on informoitu, että puhelimelle työstetään pienempää 1.3-päivitystä. PR1.2 sisältää yli 3000 muutosta. Beta-version ...

Nokia aloittaa Belle-päivitykset ensi viikolla (PÄIVITETTY) 18 Nokia aloittaa Belle-päivitykset ensi viikolla (PÄIVITETTY)

Nokia aloittaa Belle-päivitykset ensi viikolla (PÄIVITETTY)

Nokia aikoo aloittaa pitkään odotetun Belle-päivityksen jakelun ensi viikolla. Päivitys tulee ladattavaksi suoraan puhelimen kautta nykyisiin Anna-versiota käyttäviin puhelinmalleihin.

Samsung on erittäin innoissaan uudesta vettä hylkivästä teknologiasta 22 Samsung on erittäin innoissaan uudesta vettä hylkivästä teknologiasta

Samsung on erittäin innoissaan uudesta vettä hylkivästä teknologiasta

CES-messuilla uutta vettä hylkivää (hydrofobinen) teknologiaa esitelleen HzO:n mukaan Samsung on kertonut olevansa erittäin innoissaan teknologiasta. Superhydrofobinen teknologia estää vettä pääsemästä kosketuksiin puhelimen tai minkä tahansa ...

Apple-ikoni Wozniak pettynyt Siriin, kehuu Androidia 5 Apple-ikoni Wozniak pettynyt Siriin, kehuu Androidia

Apple-ikoni Wozniak pettynyt Siriin, kehuu Androidia

Applen perustajiin Steve Jobsin ohella lukeutuva Steve Wozniak kantaa yleensä mukanaan useaa puhelinta. Taskusta löytyy tietysti uusin iPhone, mutta myös jokin parhaimpiin lukeutuvista Android-puhelimista. The Daily Beastin haastattelussa Woz ...

Saksan sisäministeri kielsi iPhonen käytön 11 Saksan sisäministeri kielsi iPhonen käytön

Saksan sisäministeri kielsi iPhonen käytön

Saksan sisäministeri Hans-Peter Friedrich on kieltänyt alaisiltaan Applen iPhone- ja RIM:n BlackBerry-puhelinten käytön. Asiasta kertoi Bloomberg viitaten saksalaisen Bild-lehden saamiin tietoihin. Syy puhelinten käyttökieltoon on se, että ...

Sony edelleen liittymässä Windows Phone -tukijoiden joukkoon? 8 Sony edelleen liittymässä Windows Phone -tukijoiden joukkoon?

Sony edelleen liittymässä Windows Phone -tukijoiden joukkoon?

Sonyn on huhuttu liittyvän Windows Phone -alustan tukijoiden kaartiin jo viime talvesta alkaen, mutta toistaiseksi mitään konkreettista ei ole näkynyt markkinoilla. NokiaWP.netin vuotamat kuvat herättelevät huhuja WP-Sonysta uudelleen eloon. ...

Sonyn 12mpix kamerakännykkä ei vakuuta kuvanlaadullaan 15 Sonyn 12mpix kamerakännykkä ei vakuuta kuvanlaadullaan

Sonyn 12mpix kamerakännykkä ei vakuuta kuvanlaadullaan

Sony aikoo julkaista uuden 12 megapikselin kameralla varustetun Xperia S -mallin joskus vuoden toisen neljänneksen aikana, mutta SoyaCincau-sivusto on jo julkaissut ensimmäiset laitteen kameralla otetut kuvat. Xperia S:n kenno on Sonyn oma ...

CyanogenModille puuhataan omaa sovelluskauppaa 14 CyanogenModille puuhataan omaa sovelluskauppaa

CyanogenModille puuhataan omaa sovelluskauppaa

Todennäköisesti maailman suosituimman epävirallisen Android-version CyanogenModin kehittäjät suunnittelevat oman vapaamman sovelluskaupan perustamista.

Videolla: Gorilla Glass 2 kestävyystestissä 15 Videolla: Gorilla Glass 2 kestävyystestissä

Videolla: Gorilla Glass 2 kestävyystestissä

Corning on julkaissut Gorilla Glass -lasistaan uuden version, joka on 20 prosenttia aiempaa ohuempaa, mutta säilyttää silti samat kestävyysominaisuudet.

Samsung vahvistaa asemiaan edullisissa älypuhelimissa ohjelmistofuusiolla 25 Samsung vahvistaa asemiaan edullisissa älypuhelimissa ohjelmistofuusiolla

Samsung vahvistaa asemiaan edullisissa älypuhelimissa ohjelmistofuusiolla

Samsung aikoo yhdistää oman Bada-mobiilikäyttöjärjestelmän uuteen Tizen-alustaan. Jälkimmäinen on Intelin ja Samsungin yhteisprojekti, joka esiteltiin viime vuoden lopulla. Siirto oli ehkä odotettukin, sillä edullisille kosketusnäyttöpuhelimille ...

Skype-puhelut tulevat pian Windows Phonelle 16 Skype-puhelut tulevat pian Windows Phonelle

Skype-puhelut tulevat pian Windows Phonelle

Microsoftin Rick Osterloh on vahvistanut, että Windows Phone -älypuhelimille tarkoitettu Skype-sovellus valmistuu pian. Tarkkaa aikataulua hän ei paljastanut. Viimeksi Microsoft lupasi sovelluksen tulevan vuoden 2011 lopulla, mutta toisin ...

Nokia Lumia 900 markkinoille maaliskuussa? 33 Nokia Lumia 900 markkinoille maaliskuussa?

Nokia Lumia 900 markkinoille maaliskuussa?

Nokian CES-messuilla esittelemä Lumia-sarjan lippulaiva Lumia 900 saapuu ensimmäisenä myyntiin Yhdysvalloissa. Sekä Nokia että ainakin alkuun yksinoikeudella puhelinta kaupitteleva AT&T ovat pihdanneet tarkkaa julkaisupäivämäärää kertoen, että ...

LG on viimeisin Microsoft-lisenssin ostanut Android-valmistaja 30 LG on viimeisin Microsoft-lisenssin ostanut Android-valmistaja

LG on viimeisin Microsoft-lisenssin ostanut Android-valmistaja

LG on viimeisin Android-valmistaja, joka on suostunut ostamaan Microsotilta lisenssin Android-laitteidensa myymiseen. Aiemmin lisensointiin ovat taipuneet muun muassa Samsung, HTC ja Acer.

Videolla: Lenovo Racer-A -älypuhelin Intelin suorittimella 5 Videolla: Lenovo Racer-A -älypuhelin Intelin suorittimella

Videolla: Lenovo Racer-A -älypuhelin Intelin suorittimella

Kiinalainen tietokonevalmistaja Lenovo aikoo julkaista ensimmäiset Android-puhelimet varustettuna Intelin uudella Medfield SoC-piirillä. Slashgear-sivusto on saanut vielä julkaisemattoman Lenovo Racer-A -mallin hands-on testin videolle ihmeteltäväksi. ...

Uusi laturi lataa puhelimeen virtaa veden avulla 15 Uusi laturi lataa puhelimeen virtaa veden avulla

Uusi laturi lataa puhelimeen virtaa veden avulla

Markkinoille on tullut muutamia retkeilijöiden tarpeisiin soveltuvia älypuhelimia, mutta vaikka ne kestävät kovaakin menoa, niin akkukestossa olisi kehittämisen varaa. Eräreissuilla tulee nopeasti eteen tilanne, jossa puhelimeen tarvitsisi ...

Nokia tarjoaa uutta Lumiaa testiin -- laitteen saa pitää 45 Nokia tarjoaa uutta Lumiaa testiin -- laitteen saa pitää

Nokia tarjoaa uutta Lumiaa testiin -- laitteen saa pitää

Nokia tempaisee Lumia 800:n helmikuussa alkavan virallisen myynnin kunniaksi antamalla uudet Windows Phone -laitteet viidelle halukkaalle, joilta odotetaan muutamien ennalta määrättyjen testitehtävien suorittamista. Toisin kuin esimerkiksi ...

N9:n seuraava päivitys tuo videopuheluita ja kansioita 23 N9:n seuraava päivitys tuo videopuheluita ja kansioita

N9:n seuraava päivitys tuo videopuheluita ja kansioita

Nokia valmistelee N9-mallille uutta PR1.2-numeroitua päivitystä, josta saatiin lisätietoja kun ruutukaappauksia päivitetystä puhelimesta ladattiin nettiin.

Plex tuo mediasoittimensa Windows-puhelimille Plex tuo mediasoittimensa Windows-puhelimille

Plex tuo mediasoittimensa Windows-puhelimille

Mediasoittimistaan tuttu Plex on saamassa valmiiksi Windows Phone -laitteille suunnitellun version sovelluksestaan. Tämän vuoden CES-messuilla esitelty Windows Phone -versio on yksi monesta alustaversiosta, joilla Plex pyrkii laajentamaan jo ...

Lenovo rakentaa ensimmäisen oikean Intel-puhelimen 8 Lenovo rakentaa ensimmäisen oikean Intel-puhelimen

Lenovo rakentaa ensimmäisen oikean Intel-puhelimen

Lenovo tulee olemaan ensimmäinen puhelinvalmistaja, joka julkaisee kuluttajakäyttöön suunnatun Intelin tekniikkaan perustuvan puhelimen. Intel esitteli jo aiemmin referenssilaitetta, joka ei kuitenkaan ole tarkoitettu myyntiin sellaisenaan. ...

Lumia 800 viimein suomalaistenkin ulottuville helmikuun alussa 36 Lumia 800 viimein suomalaistenkin ulottuville helmikuun alussa

Lumia 800 viimein suomalaistenkin ulottuville helmikuun alussa

Pitkään odotettu Lumia 800 tulee myyntiin Suomessa virallisesti helmikuun alusta lähtien. Esimerkiksi teleoperaattori DNA aloittaa laitteiden ennakkomyynnin tänään ja ensimmäisten toimitusten luvataan olevan perillä 1.2. Täysin uusi asia ...

Tässä on Intelin kauan kaivattu vastaus mobiilimarkkinoille 6 Tässä on Intelin kauan kaivattu vastaus mobiilimarkkinoille

Tässä on Intelin kauan kaivattu vastaus mobiilimarkkinoille

Intel on lupaustensa mukaisesti esitellyt yhtiön uutta mobiililaitteille tarkoitettua järjestelmäsirua ja siihen perustuvaa älypuhelinta. Tarkemmin sanottuna referenssipuhelimessa on Hyper-Threading-teknologiaa tukeva 1,6 gigahertsin kellotaajuudella ...

Samsung: Nokian 14 vuotta kestänyt valtakausi loppuu tänä vuonna 29 Samsung: Nokian 14 vuotta kestänyt valtakausi loppuu tänä vuonna

Samsung: Nokian 14 vuotta kestänyt valtakausi loppuu tänä vuonna

Samsung uhosi CES-messuilla, että se tulee nousemaan kuluvan vuoden aikana maailman suurimmaksi puhelinvalmistajaksi Jos näin käy, niin se tietää loppua Nokian 14 vuotta kestäneelle valtakaudelle. Samsungin toimitusjohtaja Choi Gee-sungin ...

Nokia esitteli Lumia 900:n - katso tekniset tiedot täältä 43 Nokia esitteli Lumia 900:n - katso tekniset tiedot täältä

Nokia esitteli Lumia 900:n - katso tekniset tiedot täältä

Nokia esitteli hetki sitten yhtiön ensimmäisen nopeaa LTE-verkkoyhteyttä tukevan älypuhelimen. AT&T sai yksinoikeuden myydä Lumia 900 -älypuhelinta Yhdysvalloissa. Puhelimessa käytetään lähes identtistä designia kuin Lumia 800:ssa, mitä ...

CES-messuilla esiteltiin puhelin, jossa säilyy virtaa jopa 15 vuotta 12 CES-messuilla esiteltiin puhelin, jossa säilyy virtaa jopa 15 vuotta

CES-messuilla esiteltiin puhelin, jossa säilyy virtaa jopa 15 vuotta

Las Vegasissa järjestettävillä Consumer Electronics Show -messuilla esiteltiin tänään puhelin, jonka kerrotaan säilyttävän latauksen peräti 15 vuotta. Kyseessä ei ole kuitenkaan odotettu läpimurto älypuhelimissa, vaan yksinkertainen AA-paristolla ...

HTC:n Titan II haastaa Lumia 900:n 16 megapikselin kameralla 16 HTC:n Titan II haastaa Lumia 900:n 16 megapikselin kameralla

HTC:n Titan II haastaa Lumia 900:n 16 megapikselin kameralla

HTC on esitellyt tänään todellista megapikselihirviötä, eli Titan II -älypuhelinta. Markkinoiden ensimmäisestä LTE-tuella varustellusta Windows Phone -älypuhelimesta löytyy 16 megapikselin kamera. Kamera vakuuttaa monet varmasti megapikseleillään, ...

Nokian Lumia-lippulaiva julkaistaan tänään -- mukana metallikuoret? 12 Nokian Lumia-lippulaiva julkaistaan tänään -- mukana metallikuoret?

Nokian Lumia-lippulaiva julkaistaan tänään -- mukana metallikuoret?

Nokian ja Microsoftin tänään julkaistavaksi odotettu Lumia-sarjan uusi lippulaiva Lumia 900 saattaa olla varustettu metallisilla kuorilla. Metallikuoret mainitaan ohimennen New York Timesin Windows Phone -alustaa käsittelevässä artikkelissa. ...

Tältä näyttää Samsungin Android-haastaja Tizen 20 Tältä näyttää Samsungin Android-haastaja Tizen

Tältä näyttää Samsungin Android-haastaja Tizen

Nokian ja Intelin työstämä MeeGo koki viime vuonna kovan kolauksen, sillä molemmat sen pääkehittäjät päättivät luopua siitä. Samalla kun Intel kertoi luopuvansa MeeGosta, niin puolijohdejätti kertoi aloittavansa yhteistyön Samsungin kanssa. ...

Nokia julkaisee tänä vuonna 15-20 puhelinta 19 Nokia julkaisee tänä vuonna 15-20 puhelinta

Nokia julkaisee tänä vuonna 15-20 puhelinta

Nokian Intian osaston markkinointijohtaja Viral Ozan mukaan matkapuhelinvalmistaja esittelee tämän vuoden aikana yhteensä 15-20 puhelinmallia. Julkaisutahti vastaa aiempaa, joten tältä osin Windows Phone -strategian käyttöönotolla ei ole ...

Nokia ja Facebook julkistavat yhdessä jotakin? 16 Nokia ja Facebook julkistavat yhdessä jotakin?

Nokia ja Facebook julkistavat yhdessä jotakin?

Matkapuhelinvalmistaja Nokia ja yhteisöpalvelu Facebook ovat lyöttäytyneet yhteen. Nokia US:n Facebookissa julkaiseman viestin mukaan uutisia yhteistyöstä on luvassa ensi viikolla. CES-messuilla julkistettavien uutisten sisällöstä ei ole ...

Samsungilta sittenkin "value pack" päivitys Galaxy S:lle? 5 Samsungilta sittenkin value pack päivitys Galaxy S:lle?

Samsungilta sittenkin "value pack" päivitys Galaxy S:lle?

Samsungin alkuperäistä Galaxy S -puhelinta ja sen mahdollista Ice Cream Sandwich -päivitystä koskevat huhut ovat saamassa taas uusia piirteitä, kun huhuttu value pack -päivitys vuosi nettiin. SamFirmwaren julkaisema ROM-tiedosto ei kuitenkaan ...

Murtazin selittelee: Lumian heikko kysyntä syynä Nokian älypuhelinyksikön myyntiin 14 Murtazin selittelee: Lumian heikko kysyntä syynä Nokian älypuhelinyksikön myyntiin

Murtazin selittelee: Lumian heikko kysyntä syynä Nokian älypuhelinyksikön myyntiin

Venäläisbloggari Eldar Murtazinin väitettä Nokian aikeesta myydä älypuhelinbisnes Microsoftille siteerattiin laajalti. Uudessa haastattelussa Murtazin yrittää valottaa hänen väitteensä taustoja. Murtazin antoi haastattelun analyytikko Tero ...

Nokia osti salaa Smarterphonen -- "tekee kaikista puhelimista älykkäitä" 16 Nokia osti salaa Smarterphonen -- tekee kaikista puhelimista älykkäitä

Nokia osti salaa Smarterphonen -- "tekee kaikista puhelimista älykkäitä"

Nokia on ostanut kaikessa hiljaisuudessa norjalaisen Smarterphone AS -ohjelmistoyhtiön sijoitusyhtiö Ferd Capitalilta. Kauppa tehtiin viime marraskuussa. Ferd Capital tiedotti asiasta eilen. Smarterphone on ohjelmistoalan yhtiö, jonka ...

Nokia aikoo keskittää Lumia-älypuhelinten valmistuksen omiin tehtaisiin 13 Nokia aikoo keskittää Lumia-älypuhelinten valmistuksen omiin tehtaisiin

Nokia aikoo keskittää Lumia-älypuhelinten valmistuksen omiin tehtaisiin

Nokia aikoo jatkossa hyödyntää aiempaa enemmän omia tehtaitaan Windows Phonea käyttävien Lumia-älypuhelinten valmistuksessa. Nokia hyödyntää tällä hetkellä taiwanilaisen Compalin tehtaita uusien älypuhelinten tuotannossa. Nokian Puhelinvertailu.comille ...

Nokian myyntihuhut lähtivät liikkeelle neljän euron takia 26 Nokian myyntihuhut lähtivät liikkeelle neljän euron takia

Nokian myyntihuhut lähtivät liikkeelle neljän euron takia

Verkossa huhutaan jälleen kerran Nokian aikeista myydä älypuhelinbisnes Microsoftille. Myyntihuhut näyttäisi alkavan melko tarkalleen silloin kun Nokian osakkeen arvo on tippunut alle neljän euron tai kun pudotus yli neljästä eurosta on ...

Risto Siilasmaa nousemassa Jorma Ollilan seuraajaksi 26 Risto Siilasmaa nousemassa Jorma Ollilan seuraajaksi

Risto Siilasmaa nousemassa Jorma Ollilan seuraajaksi

Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollilan seuraajaksi nousee todennäköisesti F-Securen perustaja Risto Siilasmaa. Ollilan piti lähteä Nokiasta jo vuonna 2010, mutta häntä pyydettiin jatkamaan yhtiön hankaluuksien vuoksi. Tiedon nimitysvaliokunnan ...

Nokia: ei aurinkopaneeleja kännyköihin 7 Nokia: ei aurinkopaneeleja kännyköihin

Nokia: ei aurinkopaneeleja kännyköihin

Nokia kertoo Conversations-blogissa viimeistelleensä tutkimuksen liittyen matkapuhelinten akkujen lataamiseen käyttämällä aurinkoenergiaa. Tutkimuksen lopputulos oli negatiivinen, sillä matkapuhelimiin sovitettavat aurinkokennot eivät vielä ...

Samsungin älypuhelimet nostivat yhtiön tuloksen taas huippulukemiin 26 Samsungin älypuhelimet nostivat yhtiön tuloksen taas huippulukemiin

Samsungin älypuhelimet nostivat yhtiön tuloksen taas huippulukemiin

Samsungin odotetaan tämän viikon perjantaina kertovan taas vahvasti menneestä viimeisestä vuosineljänneksestä, jonka tulosta parantaa erityisesti huippulukemiin yltänyt älypuhelinten myynti.

Samsung esitteli jälleen uuden Galaxy-puhelimen 6 Samsung esitteli jälleen uuden Galaxy-puhelimen

Samsung esitteli jälleen uuden Galaxy-puhelimen

Samsung on esitellyt uutta Galaxy M Style -puhelinta. Android-älypuhelinten keskikastiin sijoittuva M Style sisältää muun muassa 4 tuuman kosketusnäytön, 3 megapikselin kameran sekä gigahertsin suorittimen.

Google yrittää yhtenäistää Android-sovellusten ulkoasua 7 Google yrittää yhtenäistää Android-sovellusten ulkoasua

Google yrittää yhtenäistää Android-sovellusten ulkoasua

Androidin uusimman 4.0-version myötä Google tarjoaa kehittäjille mahdollisuuden käyttää sovelluksissaan Googlen luomia käyttöliittymäelementtejä riippumatta siitä, minkä valmistajan puhelimella sovellusta käytetään.

Nokia tuo huippumallinsa myyntiin Yhdysvalloissa isolla rahalla 12 Nokia tuo huippumallinsa myyntiin Yhdysvalloissa isolla rahalla

Nokia tuo huippumallinsa myyntiin Yhdysvalloissa isolla rahalla

Nokia aikoo tehdä näyttävän sisääntulon Yhdysvaltain älypuhelinmarkkinoille ensi keväänä, jolloin yhtiön Ace-nimellä tunnettu ja toistaiseksi julkistamaton älypuhelin tulee myyntiin. Julkaisun myötä aiotaan polkaista pystyyn mainoskampanja, ...

Nokian Lumia 800:lle käymässä kuten N9:lle 31 Nokian Lumia 800:lle käymässä kuten N9:lle

Nokian Lumia 800:lle käymässä kuten N9:lle

Nokia on tuomassa Windows Phone -alustaan perustuvan Lumia 800 -älypuhelimen myyntiin Ruotsissa 23. tammikuuta. Matkapuhelinvalmistaja on lisännyt puhelimen myös suomenkielisten verkkosivujensa tuotevalikoimaan. Suomenkielisten sivujen mukaan ...

Samsung antoi Galaxy Acelle kasvonjenkohotuksen 7 Samsung antoi Galaxy Acelle kasvonjenkohotuksen

Samsung antoi Galaxy Acelle kasvonjenkohotuksen

Samsung on julkaissut uuden tulokkaan halvemman hintaluokan Galaxy-puhelintensa joukkoon, kun Galaxy Ace Plus saapuu korvamaan aiemman Galaxy Ace -mallin.

iPhone 4S ja Galaxy S II kelpasivat joulunakin suomalaisille 9 iPhone 4S ja Galaxy S II kelpasivat joulunakin suomalaisille

iPhone 4S ja Galaxy S II kelpasivat joulunakin suomalaisille

DNA Kaupan kuukausittaisen myyntilistauksen mukaan tämän joulun suosituimpia älypuhelimia olivat Samsung Galaxy Mini, Applen iPhone 4S ja Samsung Galaxy S II. Listakärjessä keikkuva Galaxy Mini on DNA:n mukaan etenkin nuorison mieleen edullisuutensa ...

Nokian kohtalon vuosi 2012 on toivoa täynnä 14 Nokian kohtalon vuosi 2012 on toivoa täynnä

Nokian kohtalon vuosi 2012 on toivoa täynnä

Vuosi 2012 tulee muistuttamaan viikonpäivistä eniten torstaita, se on toivoa täynnä. Velkavuorten lyyhistyneet euromaat etsivät pakotietä kurimuksessa, samaan aikaan kun niiden kanssasisaret yrittävät pitää ohjaksia käsissä. Kotimaisella puhelinverstaalla, ...